Aihe: Viro, lähetystyö | Avainsanat: lähetystyö, pereraadio, Sanansaattajat
Viron kristityt nousevat koko ajan merkittävämpään tehtävään lähetystyön toteuttamisessa Venäjällä. Kuluneen vuoden aikana kristillinen lähetystyö Venäjällä on vaikeutunut; mutta samalla uusia ovia on aukeamassa.
Venäjänkielistä kristillistä ohjelmaa lähettävän virolaisen Pereraadion (Perheradio) keskipitkäaaltolähettimen teho kaksinkertaistuu. Potentiaalisia kuuntelijoita on 160 miljoonaa!
Tämä radiolähetysjärjestö Sanansaattajien uutinen ilahdutti mieltäni. Ensiksi siksi, että se osoittaa radion tärkeyden lähetystyössä; toiseksi, koska olin itse mukana kyseisen keskiaaltolähtinmaston käyttöönottojuhlassa Tarton lähellä (noin seitsemän vuotta sitten) ja kolmanneksi Pereraadio kanssa minulla henkilökohtaisesti ja lähetyskeskuksellamme on pitkät ja läheiset suhteet. Ja sitä syventää nyt se, että toimimme samassa talossa.
Mitähän nämä kekseliäät “Jumalan hullut” vielä toteuttavatkaan! Ja kaiken keskellä he näin siunaavat kansaa, joka alisti heitä vuosikymmeniä. Neuvostoliiton aikana kirkkojen toimintaedellytyksiä rajoitettiin, kristittyjä vainottiin ja tapettiin. Tähän kaikkeen monet virolaiset kristityt haluavat nyt vastata rakkaudella ja siunauksella.
Kävin Keravan seurakunnassa pitämässä Idäntyön ystäväiltaa. Kerroin Viron kirkon työstä lähetystyön näkökulmasta.
Viime vuonna muutamat virolaiset nuoret pohtivat eurooppalaista mainoskilpailua varten, mikä olisi teema, joka erottaisi virolaiset muista eurooppalaisista. Heidän mielestään se oli: Viro on Euroopan pakanallisin valtio.
Pakanuus täällä ei hallitse. Mutta joka tapauksessa uskonnottomuus on Virossa todellisuutta: viime viikolla julkaistussa tutkimuksessa Viro todettiin maailman vähiten uskonnolliseksi maaksi!
Joskus uskonnollisuus voi olla este evankeliumin ymmärtämiselle. Mutta ei Viron “uskonnottomuus” tunnu olevan mikään etu. Seurakunnat eivät juurikaan kasva.
Kaiken keskellä on muistettava, että Kristus ei antanut tehtäväksi tehdä kaikesta maailmasta uskonnollisia ihmisiä, vaan hänen seuraajiaan ja opetuslapsiaan.
“Hei! Tulisitteko vielä tänne!” huudettiin perääni kun olin menossa Tallinnassa Helsinkiin menevään laivaan. Ihmettelin, että mitä ihmettä nyt!
“Avaisitteko laukkunne!” Avasin, löytyi Raamattu sekä suomeksi että kreikaksi, Matti Väisäsen kirja “Ristimise arm” sekä Vaskon “Missiologia ja uskonnot”. Ja vaatteita. Ei viinaa, vaikka sitä varmaan toivoivat löytävänsä. Ainakin edelliset suomalaiset joutuivat viinojensa kanssa pulaan – en tiedä miksi.
Myös meikkilaukku kiinnosti kovasti. Sieltä löytyi tyhjä särkylääke-paketti. “Onko näitä lisää?” Ihmettelin, että mitä he tekisivät tyhjillä paketeilla ja sanoin, ettei ole.
Lopulta tarkastettiin myös matkadokumentti. Passi oli onneksi mukana. Se luulo, että Viron ja Suomen välillä ei tarvita henkilöllisyyttä todistavaa dokumenttia on siis väärä. Se pitää olla aina mukana, ja välillä sitä näköjään myös kysytään.
Mutta entä jos…
kohta tulee se päivä, jolloin Joku tulee penkomaan elämäsi asioita.
Mitä Hän löytää? Meidän jokaisen pitää tehdä kohta elämästämme tili Jumalalle. Raamattu kertoo radikaalin asian: yksi synti ja erehdys tai kieltäytyminen hyvän tekemisestä vie meidät kadotukseen. Vielä radikaalimpi on se, että yksi Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus antavat syntiselle uuden mahdollisuuden. Kun Jeesus on antanut meille synnit anteeksi, meidän ei tarvitse pelätä “taivaallista tullimiestä”.
Taivaaseen tarvitaan myös passi. Jeesus sanoi: “Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu!”. Siinäpä se passi on! Passintarkastus saattaa olla lähellä! Kannattaa varmistaa tämäkin asia pian eli heti!
Sain juuri valmiiksi ja arkkipiispa Põderille lähetetyksi Viron ev.lut. kirkon Lähetyskeskuksen vuosiraportin 2008. Se oli ensimmäinen kirjoittamani laaja raportti nykytyössäni Lähetyskeskuksen johtajana; onneksi alaisten hyvät raportit auttoivat monin kohdin työtäni.
Raportin loppusanoissa totesin mm.
- että vuosi 2008 oli Lähetyskeskuksessa suurten muutosten aikaa, varsinkin työntekijärintamalla. Näkyvin muutos oli se, että maaliskuun alussa keskuksen perustaja ja johtaja Leevi Reinaru siirtyi sivuun, ja minä otin johdon.
- toiminta on kasvanut, seurakuntavierailuja tehtiin paljon sekä luotiin kristittyjen ja kirkkojen välisiä yhteistyöverkostoja.
- talous on jatkuva haaste: Olemme kiitollisia Suomen kristillisistä järjestöistä tulevalle tuelle, mutta työtä on rakennettava päämäärätietoisesti virolaisten tukijoiden varaan. Talous asettaa myös kysymyksen: mikä on ydintehtävämme, joka meidän on tehtävä ja jonka me teemme hyvin. Vaikka muusta olisi luovuttava, tästä luovumme vasta kuin laiva uppoaa – emmekä sittenkään!
Vuosikertomusta kirjoittaessani kiitollisuus valtasi mielen. Taaksepäin katsoessani huomaan, että olemme pystyneet tehdä enemmän kuin osasimme odottaa! Olemme vierailleet seurakunnissa, joka päivä kymmenet tuhannet kuuntelevat radio-ohjelmiamme, olemme luoneet verkostoja, jolle rakentaa työtä tulevaisuudessa. Vaikka maaperä kristilliselle sanomalle Virossa on kova, olemme tehneet parhaamme ja pyrkineet auttamaan ja innostamaa varsinkin paikallisseurantia seurakuntia. Ne tuntuvat usein elävän toivottomuuden vallassa, ovathan monet niistä pyrkineet tehdä aktiivista työtä, mutta tuloksia on vähän tai ei lainkaan. Tämä kova todellisuus kysyy kärsivällisyyttä ja uskollisuutta työssä.
Eilen illalla matkustin bussilla Saarenmaalle Kuressaareen. Matka Tallinnasta kesti neljä tuntia, josta lauttamatkaan (matka ja odotus satamassa) meni tunti. Matka maksoi 250 kruunua suuntaansa (eli noin 16 euroa).
Tänä aamuna kello 10 tapasin Kuressaaren Laurentiusen seurakunnan lähetystoimikunnan. He pyrkivät herättämään lähetysinnostusta tässä innokkaassa seurakunnassa, jonka kirkkoherrana toimii Anti Toplaan.
Kello 11 alkoi jumalanpalvelus, jossa saarnasin. Puhuin niistä kahdesta päivästä, joiden tapahtumia Mark. 1:29-39 kuvaa.
Saarnasta
Lauantaina Jeesus saarnasi synagoogassa ja ajoi ihmisistä ulos pahoja henkiä. Illalla hän paransi vielä Pietarin anopin. Ja auringonlaskun jälkeen, sapatin päätyttyä koko kansa oli Jeesuksen ovella. Jeesuksen toiminta antoi ihmisille toivoa paremmasta, usein terveydestä. Millainen iloinen yö se oli: monet parantuivat! Jeesus ei tuo vain toivoa vaan myös ilon!
Toisen päivän aamuna Jeesus oli jo lähtenyt rukoilemaan kun opetuslapset tulivat etsimään häntä. He tiedottivat: ihmiset ovat vieläkin innoissaan ja etsivät sinua! Jeesus tiesi, että hänen kutsumuksensa on muu kuin jäädä nauttimaan ihmisten suosiota. Hänen tulee mennä ja saarnata muuallakin. Jeesus tiesi, mihin hänet on kutsuttu eikä antanut suosion muuttaa suunnitelmia.
Saarnan toisessa puolessa kehoitin seurakuntalaisia elämään lähellä Jumalaa ja kasvamaan uskossa. Siitä lähtee myös se, että jokaisesta kristitystä tulee Kristuksen lähettiläs. Kerroin ideoita, miten tämä voisi onnistua.
Saarna levisi radion välityksellä koko Länsi-Viroon.
Kirkkokahvit
Kirkkokahvilla kerroin tulevasta Franklin Grahamin Festivaalista sekä innostin saarenmaalaisia tulemaan koulutustapahtumiin sekä päätapahtumiin mukaan.
Näin Pyhän seurakunnan
Kuressaaresta kiirehdimme kirkkoherran kanssa (heidän kotinsa kautta, jossa minut ruokittiin hyvin) seurakuntaan, jonka nimi on Püha – olin siis Pyhän kirkossa saarnaamassa. Saarna oli suunnilleen sama kuin aamupäivällä, otin mukaan toki muutakin aineistoa, koska jotkut olivat ehkä kuulleet saarnan jo radiosta.
Jumalanpalveluksen jälkeen TAAS kahvia. Kerroin seurakuntaneuvostolle Festivaalista ja annoin heidän jatkaa kokoustaan.
Anti vei minut bussille, ja kotona olin jo iltakymmeneltä.
Saarenmaa – ja pienempi saari Hiidenmaa – on muuten Virossa se seutu, jossa lienee eniten kristittyjä (eipä silti taida olla yli kymmentä prosenttia). Siellä on ollut hyvin vahva luterilainen herrnhutilainen herätys sekä baptistinen herätys (tullut Ruotsista).
Päivästä jäi hyvä muisto, vaikka viimeisen jumalanpalveluksen aikana olin jo aika poikki. Nyt kotona olen täynnä virtaa! Ja odotan aamulla alkavaa uutta työviikkoa!
Aihe: Viro, evankeliointi, kirkko, lähetyssaarnaaja, lähetystyö | Avainsanat: lähetystyö, katekismus
Viron ev.lut. kirkon papiston päivät ovat onnellisesti ohi. Kolme päivää täysihoidossa hyvien ystävien kanssa kuunnelleen erinomaisia esityksiä ja osallistuen monipuoliseen ohjelmaan oli hyvä kokemus.
Teemat olivat kaste aiheisia. Onhan Viron ev.lut. kirkossa vuodet 2008-2009 julistettu kasteen teemavuosiksi.
Omalta osaltani olin myymässä Lähetyskeskuksen pöydän luona kirjoja ja CD-levyjä. Osallistuin kirkon keskusten johtajien paneelikeskusteluun, jossa papit saivat “grillata” meitä mielensä mukaisesti kysymyksillään. Grillauksen päätöspuheenvuorossa sanoin toivovani että:
- pohtisimme kirkossamme enemmän, mitä tarkoittaa työ Pyhän Hengen voimassa. Jos teemme vain sitä mitä pystymme, työmme on liian vaatimatonta ja väsymme. Ja väsyneitähän me olemme! Jumalan työtä tulisi tehdä Jumalan voimassa ja viisaudessa.
- panostetaan kristinuskon perusasioiden opetukseen kansalle. Luther valittaa Isossa katekismuksessa, että kansa ei tiedä enää kristinuskosta mitään. Eräs hänen vastauksensa oli katekismuksen opetus. Myös Virossa tämä voisi olla yksi lähetystyön muoto – opetetaan kansalle uudestaan ja uudestaan kristinuskon perusasioita.
- kutsuisimme rohkeammin ja selvemmin ihmisiä uskomaan Jeesukseen. Ihmisille tulisi antaa selvä mahdollisuus vastata Jumalan kutsuun. Monet tarvitsisivat ohjeistusta, miten toimia, kun Jumala kutsuu.
Aihe: Viro, kirkko, kristinusko, luterilainen, teologia | Avainsanat: kirkko, kirkkotaistelu, kirkon uudistus, luterilainen
Näin väitti nettikirjoituksessaan (17.1.2009) Saarenmaan lääninrovasti teol.tri. Veiko Vihuri. Hän viittaa Viron ev.lut. kirkon kokonaiskirkon tulevaissuudensuunnitelmaan (arengukava) 2008-2017.
Vihuri kysyy: millainen kirkko haluaa olla vuonna 2017. Suunnitelmasta hän löytää mm. seuraavia vastauksia:
- Kirkon sanoma on päivänpolttava ja ymmärrettävä.
- Kirkko on näkyvä ja maineeltaan hyvä.
- Mediassa kerrotaan kirkon mielipide. Kirkko arvio mediassa yhteiskunnassa tapahtuvia prosesseja sekä otettaa osaa yleissivistäviin ja kulttuurisiin keskusteluihin.
- Kirkko on valtiolle ja paikallisille viranomaisille luotettava yhteistyökumppani.
- Kirkko on aktiivinen kansanlaisyhteiskunnan muodostaja.
- Kirkko on avattu keskustelukumppani luonnonsuojelun ja yhteiskunnan moraalisen palvelun kontekstissa ja valmis yhteistyöhön yhteistyöhön muiden uskontojen kanssa.
Vihuri kysyy, mitä mieltä tästä kaikesta tulisi olla. Kuvitelkaamme apostolit Jerusalemissa pohtimassa kirkon tulevaisuudensuunnitelmia. Olisko heidän näkemyksensä kirkosta ollut jotain tämän suuntaista?
Vihuri totetaa, että Viron ev.lut. kirkossa ei ole koskaan ollut niin paljon pappeja kuin nyt, mutta silti kaikilla seurakunnilla ei ole omaa pappia [oma kommenttini: seurakuntia on 165 ja pappeja pari sataa]. Lisäksi suuri osa seurakuntien ja pappien työpanoksesta ja energiasta menee kirkon omaisuuden hoitamiseen, eikä hengelliseen työhön. Miten tätä tilannetta tulisi muuttaa?
Kirkkkomme [Vihuri puhuu siis Viron ev.lut. kirkosta] tarvitsee hengellistä uudelleensyntymistä. Maallistuvassa yhteiskunnassa kirkko voi tukeutua vain oman papistonsa ja jäsentensä sitoutumiselle ja uhrimielelle. Mutta ennen kaikkea tulee jäädä uskolliseksi Jumalan sanalle ja katoliselle (yhteiselle) kristilliselle uskolle sekä sitoutua enemmän kirkon hengelliseen kasvuun.
Vihuri viittaa Viron ortodoksikirkon uudelleensyntymiseen. Viimeisten 10-15 vuoden aikana ortodoksikirkko on palauttanut autonomisen ortodoksikirkon rakenteen, vihkinyt piispoja, lähettänyt työhön uusia pappeja, luonut oman teologisen seminaarin, pyrkinyt vahvistamaan ortodoksista elämää useilla paikoilla. Toki heilläkin on ongelmia, mutta keskittyminen hengellisten tarpeiden hoitamiseen, on ollut oikea.
Vihuri näkee kirkon tilan korjaamiseksi seuraavia askeleita:
- Asettaa prioriteetiksi kirkon hengellinen uudelleensyntymä ja luopua kansankirkollisesta kulttuurikristillisyyden tavoittelusta.
- Nostaa tärkeimmäksi puhtaan kristillisen uskon ja opetuksen.
- Auttaa kirkon Teologista instittuuttia (joka valmistaa kirkolle pappeja) olemaan todellinen kristillisen uskon koulu ja sitoutuneiden pappien kasvulava.
- Uudistaa kirkon rakenne sellaiseksi, että hengellinen hierarkia olisi niin seurakuntien kuin pappienkin pastoraalisten tarpeiden palveluksessa.
- Palata takaisin hengellisen viran apostoliseen ja raamatulliseen järjestykseen.
- Asettaa seurakuntien elämän keskipisteeksi messu eli Sana ja sakramentti sekä seurakunnan jäsenten hengellinen opetus ja kasvatus.
- Rohkaista maallikkoja todistamaan omasta uskosta.
Vihuri toteaa, että nämä eivät oli ristiriidassa kirkon tulevaisuudensuunnitelman 2008-2017 kanssa. Tärkeintä on kutenkin se, että kirkon tulee luopua halusta leikkiä Viron yhteiskunnassa kansankirkkoa. Vihuri toteaa: jos huolehdimme koko ajan siitä, miten olla mieliksi kansalle, olla mediassa näkyvä tai päästä hyväksytyksi keskustelupartneriksi en-tiedä-kenen kanssa, unohdamme helposti kirkon olemuksen ja päämäärän. Meidän todellinen kehitystie on keskittyminen kirkon hengelliselle uudelleensyntymälle ja hengelliselle kasvulle.
Maallisiin asioihin voimme soveltaa Jeesuksen sanoja: Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin myös kaikki tämä [muu elämään tarvittava] annetaan.” (Matt 6:33).
*
Vihurin kirjoitus luettavissa viroksi täältä. Edellä oleva tekstini ei ole suora käännös alkuperäiskirjoituksesta. Se sisältää vain poimintoja ja referointia kirjoituksesta.
Aihe: Viro, lähetystyö, teologia | Avainsanat: kristittyjen yhteys, rukous. ekumenia, siunaus
Virossa vietetään Evankelisen Allianssin järjestämää rukousviikkoa. Useassa kaupungissa kristityt eri kirkoista kokoontuvat yhteen jumalanpalveluksiin. Niitä järjestetään eri kaupungeissa ja saarnaajana on aina jonkun toisen kirkon pastori.
Olin tänään Länsi-Virossa Haapsalun lähellä Taeblassa rukousviikon tapahtumassa saarnaamassa. Taebla on pieni maalaispitäjä, mutta seurakunta (Lääne-Nigula) on aktiivinen. Kirkkoherrana toimii Leevi Reinaru. Iltaan oli tullut kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä ihmistä.
Saarnani teema oli “Siunauksen eteenpäin antaminen”. Läheystyöntekijälle sopiva aihe. Puhuin Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille annetusta siunauksesta ja lupauksesta: Jälkeläisestä, jossa kaikki kansat tulevat siunatuiksi. Siirryin efesolaiskirjeen ensimmäiseen lukuun, jossa jakeissa 3-14 kerrotaan mielettömän suurista siunauksista, jotka meille annetaan Kristuksessa (joka on se lupauksen siemen, jonka Jumala lupasi Aabrahamille).
Meille on Jeesuksessa annettu siunaus. Meidän tulee jakaa sitä eteenpäin. Lähetystyö tämän siunauksen jakamisen luonteva muoto. Virossa ei juurikaan tehdä eroa sisälähetyksen (omassa kotimaassa tapahtuvaa lähetystyötä) ja ulkolähetyksen (ulkomailla tapahtuva lähetystyö) välille. Viro on itsessään suuri lähetyskenttä, jossa suurin osa kansasta elää kristillisen kirkon ulkopuolella. Lähetystyötä siis riittää.
Samalla tarvitaan niitä virolaisia nuoria, jotka lähtisivät lähetystyöhön. Kirkko ja seurakunta, joka ei katso oman maan rajoja kauemmaksi tekee syntiä (koska ei tee Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti) ja ummehtuu omaan toimintaansa. Elävä kristillisyys tarvitsee ulospäin suuntautuvan lähetystoiminnan. Rohkaisin nuoria pohtimaan, kutsuuko Jumala heitä lähtemään.
Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko
Myös Suomessa rukoillaan! Kristityt eri kirkoista kokoontuvat yhteen rukoilemaan yhteistä Isää. Näin myös Jeesuksen rukous siitä, että hänen seuraajansa olisivat yksi, toteutuu ainakin osittain (Joh 17:21).
Lisätietoja tästä rukousliikkestä löytyy Suomen ekumeenisen neuvoston kotisivulta.
Aamulla oli “Toivon Festivaalin” (Lootuse Festival) hallituksen kokous. Olen toukokuun lopussa järjestättävän ehkä kaikkien aikojen suurimman Virossa järjestettävän hengellisen tapahtuman yksi varapuheenjohtajista. Tapahtuman järjestää Billy Graham Evangelistic Association (BGEA) -evankelioimisjärjestö.
Meille kerrottiin, miten eri työryhmät ovat päässeet vauhtiin. Saimme tutustua painosta tulleisiin Andreas -materiaaleihin. Nimi viittaa Jeesuksen opetuslapseen, joka toi veljensä Pietarin (ja muitakin) Jeesuksen luokse. Andreas-toiminnan tarkoituksena on rukoilla muutamien ystävien puolesta, jotka eivät vielä ole kristittyjä ja kutsua heitä Festivaalin tapahtumiin toivoen, että siellä Jumalan sana saisi koskettaa heitä.
Pääpuhujamme Franklin Graham lähetti meille terveisiä ja sanoi, että ainakin hänen ystävänsä Michael W. Smith tulee Tallinnan Festivaaliin esiintymään. Nuoruudessani Michael tunnettiin huippuhyvänä gospelmuusikkona. Ehkäpä hän on vielä sitäkin.
Jos haluat tulla tuplaveetä kuuntelemaan niin varaa kalenteriisi Tallinnan keikka 29.-31.5.2009 ja suuntaa Tallinnassa Saku-suurhalliin. Suomenkielinen tulkkaus on myös luvattu. Mutta se on vain lupaus.
Olin tänään Rakveren kaupungissa saarnaamassa jumalanpalveluksessa sekä kertomassa lähetystyöstä kirkkokahvilla. Tänään kävi kateeksi niitä lähetystyöntekijäkolleegoja, jotka tekevät työtä lämpimässä Afrikassa!
Aamulla kello kuuden aikoihin kun kirkkoherra Tauno Toompuu meni laittamaan kirkkoon lämmityslaitteet päälle, kirkossa oli 0,4 astetta lämmintä! Jumalanpalveluksen alkuun, kello 11, lämpötila oli noussut jo 7,7 asteeseen. Äänekkäät lämpöpuhaltimet otettiin jumalanpalveluksen alussa pois päältä. Jumalanpalveluksen loputtua kirkkosalin lämpötila oli 5,2 astetta. Sakastissa oli tätäkin kylmempää – ulkonakin oli lämpöisempää – 3 astetta.
Kristuksen kasteen muistojuhla
Viron kirkossa on käynnissä jumalanpalvelusuudistus, jossa siirrytään vanhasta saksalaisesta tekstijärjestelmästä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan teksteihin. Saarnatekstinä tänään oli Luuk. 3:15-18, 21-22. Pohdin muun muassa seuraavia asioita:
Israelilaiset odottivat Jumalan toimivan; he odottivat messiasta. Osaammeko mekin vielä odottaa, että Jumala tekisi meidän kansamme kohdalla jotain erityistä tai omassa elämässämme – vai olemmeko jo kyynisiä sivustaseuraajia, jotka uskovat, että koskaan ei tapahdu mitään (ainakaan minulle).
Johannes Kastajan tehtävä oli osoittaa Kristusta ja tuoda ihmisiä Kristuksen luokse. Meidänkään elämässämme ei ole mitään suurempaa kuin johdattaa joku ihminen pelastukseen Kristuksessa.
Mikä merkitys meidän kasteellamme on? Jeesus sanoo, että joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu (Mk 16:15). Kasteessa meistä tulee seurakunnan jäseniä. Siksi on outoa, jos joku kastettu elää ilman aktiivista seurakuntayhteyttä. Kasteessa meidät liitetään toisiin kristittyihin; näin kaste eri erotakaan kristittyjä vaan yhdistää heitä. Kaste on uuden liiton merkki; se muistutaa meitä Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta – ja siitä, että kuulumme Jumalalle. Kaste on myös kutsu jokapäiväiseen parannukseen; ilman sitä kasteestamme ei ole hyötyä meille. Kaste on myös kutsu Jumalan työtoveruuteen maailmassa.
Kaste kutsuu meitä katsomaan Jeesukseen. Hän kuoli puolestamme, nousi kuolleista, tulee pian takaisin, on ihmiskunnan tuomarina. Jeesus kantaa meitä elämän vaikeuksissa ja pettymyksissä. Uskomalla Jeesukseen myös maailman heikoin ja epäonnistuinein kristitty pelastuu.
Jumala sanoo jokaiselle, joka uskoo ja on kastettu: Sinä olet minun rakas poikani/tyttäreni. Minä iloitsen sinusta!
