Mitä uskontunnustukset sanovat joulun sanomasta – Jeesuksen syntymästä?
Apostolinen uskontunnustus
“Minä uskon….Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin…”
Nikaian uskontunnustus
“Me uskomme….Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin…”
Athanasioksen uskontunnustus
“Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen:
Isän luonnosta ennen aikojenalkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen.”
Uskontunnustuksien sanoma
Kristillinen kirkko uskoo ja tunnustaa, että
-Jeesus on hedelmöittynyt Pyhästä Hengestä
-Jeesus on syntynyt neitsyt Mariasta (tapatuman suurin ihme ei ollut itse asiassa Jeesuksen syntyminen vaan hedelmöittyminen)
-Jeesuksen elämän alku ei ole hänen syntymisessään (eikä hedelmöittymisessään) vaan hän on ollut jo ennen aikojen alkua (“syntynyt Isästä”).
-Jeesus on Jumala
-erityisesti Athanasioksen tunnustuksessa pohditaan kolminaisuuden eri persoonien välisiä suhteita
-Jeesus on joulun tapahtumien vuoksi myös ihminen
-hän tuli maailmaan “meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden”. Jouluna meille syntyi pelastaja!
“Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
(Joh 1:14)
Aihe: Kristus, Viro, kirkko | Avainsanat: joulu, joulupukki, jumalanpalvelus, messu, seimi
Osallstuimme aattoiltana joulumessuun Tallinnan ruotsalaisessa Mikaelin kirkossa (EELK Tallinna Rootsi Mihkli kirik). Messu alkoi illalla yhdeltätoista. Kirkkoon tulijat saivat valita oman kielensä mukaisen laululehden.
Jumalanpalveluksen eri osat toteutettiin eri kielillä. Muun muassa alkuliturgia ja synnintunnustus sekä synninpäästö saksaksi, Vanhan testamentin tekstit ruotsiksi, psalmi suomeksi, jouluevankeliumi ja saarna englanniksi. Viroakin oli siellä täällä. Yhteislauluissa kukin lauloi omalla kielellään. Ehtollisella kaikki kansat polvistuivat alttarille yhteisen Herran eteen.
Toinen jouluajatus: eräs ystävä lähetti joulutervehdyksen Yhdysvalloista. Siinä hän kertoi nähneen seimiasetelman, jossa joulupukki oli polvistunut Jeesus-lapsen eteen.
Siinäpä lyhyesti joulun ydinsanoma.
Kansanlähetyspäivien jälkeen aloitin yhtäjaksoisen vähän alle kolmen viikon kesäloman. Harvinaista oli, että tuona aikana “lomaprintterini” Suomessa sai olla aivan rauhassa. Yhtään puhetta tai muuta juttua ei tarvinnut tulostaa! Perheeni kanssa lomailimme pääasiassa ihmisasutuksen rajamailla tutuissa maisemissa.
Loma loppui Päijälän kristillisen yhdistyksen (www.paijala.fi) järjestämiin kesäjuhliin rukoushuoneella viime sunnuntaina. Aloitin puheeni kahdella lempitemallani: puhuin Viron hengellisestä tilanteesta sekä islamin ja kristinuskon suhteista. Tästä pääsinkin puheeni ytimeen: näiden kahden uskonnon ytimessä on opetus viimeisestä tuomiopäivästä. Mitä nämä uskonnot tarjoavat ratkaisuksi ja avuksi ihmiselle tuona päivänä.
Lähestyin teemaa luterilaisittain tärkeimmän tunnustuskirjamme Augusburgin tunnustuksen (CA) perusteella (vuodelta 1530). Sen neljä ensimmäistä artiklaa kertovat pelastuksen “teoreettisen taustan” hienosti:
Artikla I: Jumala.
Artikla II: Perisynti
Artikla III: Jumalan Poika
Artikla IV: Vanhurskautus
Näihin nojaten opetin suunnilleen seuraavan kaavan mukaisesti:
On olemassa vain yksi Jumala. Hän on luonut meidät. Ihminen löytää olemassaololleen tarkoituksen vain elämällä luojansa yhteydessä. Jumala on kolmiyhteinen (Isä, Poika ja Pyhä Henki). Jumalalla on tiettyjä ominaisuuksia, jotka näemme hänen ilmoituksensa (Raamattu) pohjalta: kaksi keskeistä pelastuksemme kannalta on Jumalan pyhyys, joka ilmenee siinä, että hän vihaa kaikkea vääryyttä ja syntiä. Hän työntää kaiken synnillisen pois luotaan. Toinen (monien joukosta) tärkeä Jumalan ominaisuus on rakkaus, joka vetää myös syntistä ihmistä puoleensa. Molemmat ominaisuudet ovat ikuisia; jos Jumalan pyhyys ja siitä seuraava viha syntiä kohtaan ei ole ikuista, kuinka voimme olla varmoja hänen rakkautensa ikuisuudesta?
Ihminen on syntiinlankeemuksen ja omien syntiensä tähden pyhän Jumalan vihan kohteena. CA II toteaa: “…perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.” Rakkaudessaan Jumala ei jättänyt ihmistä ikuiseen kuolemaan eli helvettiin. Hänellä oli ratkaisu ongelmamme.
Jeesus Kristus tuli maailmaan. Hän avasi täydellisen elämänsä, ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta meille tien Jumalan valtakuntaan. Usko Jeesukseen tuo ihmiselle syntien anteeksiantamisen sekä pelastaa meidät Jumalan ikuiselta vihalta.
Usko Jeesukseen tekee ihmisestä vanhurskaan eli Jumalalle kelpaavan. Augusburgin tunnustus toteaa (CA IV): “…ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden…”
Kirkon tehtävä on kertoa Jeesuksen sovitustyöstä sekä kutsua ihmisiä uskomaan. Pelastus (Jumalan vihasta ja ikuisesta kadotuksesta) annetaan ihmiselle lahjana, kun hän turvautuu Jeesukseen.
Tiistaina Pohjois-Saksan kolmen evankelisen maakirkon edustajat kävivät kylässä. Pohjois-Elben, Mecklenburgin ja Pommerin kirkkojen johtajia, Viron kirkkohallitus (konsistori), kirkon teologisen instituutin rehtori sekä diakonia-, lapsi- ja nuorisotyönkeskuksen ja lähetyskeskuksen (minä) johtajat pohdimme viime vuosina tapahtunutta yhteistyötä. Katselimme jo tulevaisuuteen, ja saksalaisetkin tuntuivat pohtivan, millaisia projekteja he voisivat tulevaisuudessa tukea.
Itse puhuin tietysti evankelioimistyön merkityksestä. Jos sitä ei tehdä, ei kohta tarvita kirkon koulutuslaitoksia ja muita laitoksia (sillä kirkko kuolee sukupuuttoon). Kirkko ei saa tyytyä siihen, että sen jäsenenä on 10 % kansasta tai 50 % tai 95 %. Eikä pelkkä kirkon jäsenyys ketään pelasta. Niin kauan kuin on yksikin ihminen, joka ei usko Jeesukseen, evankelioimistyö on kesken.
Vaikka Virossa haluammekin kokeilla uusia menetelmiä evankelioimistyössä, olennaisinta on se, että seurakunnat ja yhteisöt ovat eläviä ja puoleensavetäviä. Sellaisia, joissa ihmiset kokevat olevansa tervetulleita ja jossa heitä autetaan Jumalan syvällisempään tuntemiseen.
Evankelioimistyötä voidaan tehdä monin tavoin, mutta sanoman ytimessä on aina Jeesus, hänen ristinkuolemansa, ylösnousemuksensa, kuninkuutensa. Ihmiset tarvitsevat tietoa tästä, mutta heidän tulee tehdä myös parannus entisestä elämäntavastaan, kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää syntejään anteeksi Kristuksen ristinkuoleman tähden. Raamattu sanoo: “Jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu!” (Ai pelastuu mistä? Lyhyesti voisi sanoa: Jumalan vihalta, joka kohtaa ihmisen syntiä – eikä vain syntiä vaan syntistä ihmistä. Jumalan viha kohtasi jo kerran Jeesusta, joka kantoi maailman synnit. Kun ihminen turvautuu Jeesukseen, Jumala katsoo, että tämän ihmisen synnit on jo kannettu. Jos ihminen ei halua tukeutua sijaiskärsijään (Jeesus), hän joutuu itse kantamaan syntiensä rangaistuksen helvetissä. Jeesus pelastaa meidät tältä syntien rangaistukselta).
Aihe: Kristus, kirkko, kristinusko, usko | Avainsanat: helatorstai, taevaminemispüha, taevas, taivaaseenastuminen, taivas
Tässä tällä viikolla Viron kirkon sanomalehdessä Eesti kirik -ollut kirjoitukseni. Ensin pikakäännös suomeksi sitten alkuperäinen kirjoitus viroksi.
Siin saad lugeda minu artikli ajalehes Eesti kirik (esiteks sama soome keeles).
Kristuksen taivaaseenastuminen – helatorstai
Yksi kauniimmista juhlista on saapunut. Juhlapyhä, joka on täynnä hengellistä ravintoa. Meidän puolestamme ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus otettiin takaisin sinne, mistä hän oli tullut – Isän luokse taivaaseen.
On kulunut neljäkymmentä päivää ylösnousemuksesta. Mitä Jeesus teki niiden päivien aikana? Hän ilmestyi useaan otteeseen opetuslapsilleen ja opetti heitä. Tärkein opetus oli se, että sanoma Jeesuksesta ja kadotuksesta pelastumisesta kuuluu kaikille ihmisille. Seurakunnan tehtävä on kutsua kaikkia ihmisiä parannukseen ja uskoon.
Tämä tehtävä on vieläkin kesken. Maailmaan syntyy koko ajan uusia ihmisiä, joille tulee kertoa Jeesuksesta. Virossa on vielä paljon niitä, jotka eivät tunne Kristusta ja koko maailmassa on satoja miljoonia ihmisiä, joilla ei ole edes mahdollisuutta kuulla. Jos seurakunta ei kutsu ihmisiä uskoon, se ei ole enää kristillinen seurakunta vaan on muuttunut muinaisjäänteeksi.
Maapallo on pyöreä. Jos sanoisimme jokaiselle ihmisille, että näytä sormella taivaaseen päin, he näyttäisivät eri suuntiin. Mihin siis Jeesus meni?
Taivas ei ole kaukana
Jeesuksen taivaaseenastuminen ei tarkoita, että hän olisi mennyt johonkin miljoonien valovuosien päähän, vaan hän meni toiseen todellisuuteen. Se toinen todellisuus on kuitenkin jotain konkreettista, jossa Jeesus ruumiillisesti hallitsee. Se on paikka, jossa Jeesus valmistaa meille asuinpaikkaa.
Kun Jeesus astui taivaaseen, hänet korotettiin Jumalan oikealla puolelle [viroksi: oikealle kädelle]. Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoi tästä: “Jumalan oikea käsi on kaikkialla”.
Jeesus opetti meitä rukoilemaan: “Isä meidän, joka olet taivaassa…”. Vaikka Jumala on taivaassa, hän on niin lähellä, että hän kuulee meidän rukoukset.
Jeesus on nyt taivaassa, mutta hän sanoi olevansa joka päivä meidän kanssamme (Mt 28:20). Hän on taivaassa, mutta myös siellä, missä kaksi tai kolme on kokoontunut hänen nimessään (Mt 18:20). Jeesus on aina siellä, missä evankeliumia julistetaan ja ehtoollista jaetaan.
Miksi Jeesus meni taivaaseen?
Jeesuksen taivaaseenastuminen tarkoittaa voittoa pahuudesta sekä Jeesuksen asettamista universumin kuninkaaksi.
Jeesuksen taivaaseenastuminen tarkoittaa, että Jeesus on toisenlainen uskonnollinen hahmo. Missä ovat uskontojen perustajat ja filosofit? He ovat kuolleet. Heidän hautansa on keskellämme. Missä on Jeesus? Hänen hautansa on tyhjä, hän nousi kuolleista, otettiin ylös taivaaseen ja hallitsee universumin kuninkaana.
Taivaaseenastuminen tarkoittaa myös sitä, että Jeesus sai työnsä menestyksekkäästi päätökseen. Kaikki se mitä varten hän tuli, sai tehtyä. Hän meni nyt takaisin lähtöpaikkaansa: “Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle. Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla kuin te näitte hänen taivaaseen menevän” (Apt 1:11).
Taivaaseenastuminen tarkoittaa, että meillä kristityillä on edustaja taivaassa, joka on jatkuvasti kiinnostunut meidän elämästämme, kuulee meidän rukouksiamme ja rukoilee itsekin meidän puolestamme (Hb 7:25).
Taivaaseenastuminen muistuttaa meille kristinuskon ainutlaatuisuudesta. Jeesuksen nimi on kaikista nimistä korkein.
Mika Tuovinen,
Viron ev.lut. kirkon lähetyskeskuksen johtaja
***
Kristuse taevaminemispüha
Käes on üks ilusamatest pühadest. Püha, mis on laetud vaimuliku moonaga! Meie eest risti löödud, üles tõusnud Kristus võeti tagasi sinna, kust ta oli tulnud – Isa juurde taevasse.
On möödunud nelikümmend päeva ülestõusmisest. Mida Jeesus tegi nende päevade jooksul? Ta ilmus mitmel korral jüngritele ning õpetas neid. Tähtsaim õpetus oli see, et sõnum Jeesusest ning pääsemine hukatusest kuuluvad kõigile inimestele. Koguduse ülesanne on nüüd kutsuda inimesi pöördumisele ja usule.
See ülesanne on jätkuvalt pooleli. Maailma sünnib kogu aeg uusi inimesi, kellele tuleb kuulutada. Eestis on veel palju neid, kes Kristust ei tunne, ning maailmas sadu miljoneid inimesi, kellel pole võimalust Jeesusest kuulda. Kui kogudus ei kutsu inimesi usule, ei ole ta enam kristlik kogudus, vaid on muutunud reliikviaks.
Maakera on ümmargune. Kui annaksime igale inimesele käsu, et nad peavad näpuga näitama taeva poole, siis näitaksid nad erinevatesse suundadesse. Kuhu siis Jeesus läks?
Taevas ei ole kaugel
Jeesuse taevaminek ei tähenda, et ta oleks läinud kuskile miljonite valgusaastate taha, vaid ta läks ära teise reaalsusesse. Samas see reaalsus on midagi konkreetset, kus Jeesus praegu ihulikult valitseb. See on koht, kus ta valmistab meile aset.
Kui Jeesus läks taevasse, ülendati ta Jumala paremale käele. Usupuhastaja Martin Luther ütleb selle kohta, et «Jumala parem käsi on kõikjal».
Jeesus õpetas meid palvetama: «Meie isa, kes sa oled taevas…» Kuigi Jumal on taevas, on ta nii lähedal, et kuuleb meie palvet.
Jeesus on praegu taevas, aga ta ütles, et on iga päev meie juures (Mt 28:20). Ta on taevas, aga ka seal, kus kaks või kolm on koos tema nimel (Mt 18:20). Jeesus on alati seal, kus evangeeliumi kuulutatakse ja armulauda jagatakse.
Miks Jeesus läks taevasse?
Taevaminek tähendab võitu kurjuse üle ja Jeesuse kroonimist universumi valitsejaks.
Taevaminek tähendab, et Jeesus on teistsugune. Kus on suured usundite rajajad ja filosoofid? Nad on surnud. Nende hauad on meie juures. Kus on Kristus? Ta haud on tühi, ta tõusis surnuist üles, võeti üles taevasse ja valitseb universumi kuningana.
Taevaminek tähendab ka seda, et Jeesus lõpetas oma töö maa peal. Kõik see, milleks ta oli tulnud, on tehtud. Ta võis minna tagasi sinna, kust tuli.
Taevaminek tähendab, et ta tuleb tagasi maa peale «kohut mõistma elavate ja surnute üle». «Galilea mehed, mis te seisate siin ja vaatate üles taevasse? See Jeesus, kes teilt võeti üles taevasse, tuleb samal kombel, nagu te nägite teda taevasse minevat.» (Ap 1:11)
Taevaminek tähendab, et meil kristlastel on esindaja taevas, kes jätkuvalt huvitub meie elust, kuuleb meie palveid ning palvetab ise meie eest (Hb 7:25).
Taevaminemispüha tuletab meelde ristiusu ainulaadsust. Jeesuse nimi on üle kõikide nimede.
Mika Tuovinen,
Misjonikeskuse juhataja
Luin hienon pääkirjoituksen “Kirkko ja kaupunki” -lehdestä. Kirjoituksen lähtökohtana oli yhdeksän suomalaisen kuolema Espanjan liikenneonnettomuudessa. Taidokkaasti ja kauniisti kirjoitettu artikkeli!
Samalla uteliaisuus heräsi: mitä kirjoittaja tarjoaa ihmisille, jotka elävät “kuoleman varjon maassa”? Heitä muistetaan jumalanpalveluksen esirukousosassa, heitä varten järjestetään iltakirkkoja, suruaan läpikäyvät ihmiset tarvitsevat vierelleen ymmärtäviä ja kuuntelevia ihmisiä. Hyviä ohjeita! Mutta riittävätkö vain ne? Eivät riitä.
Hienossa kirjoituksessa todetaan (kuten kristilliseltä kirjoitukselta pitää odottaakin), että maanpäällisen elämän aika on rajallinen. Lisäksi toivotaan (liian optimistisesti?): että ihmiset valmistautuvat koko ajan kuolemaansa varten.
“Elämällä on mittansa. Kaikki on viime kädessä valmistautumista lähtöön. Onnettomuudet Estonia, tsunami, Konginkangas, Jokela, muistuttavat erityisellä tavalla, ettei elämää voi loppuun saakka hallita.”
Parasta apua kirkon puolelta kirjoittajan mukaan lienee hengellisyys ja uskonto (=”istuutuminen kirkon penkkiin, kynttilän sytyttäminen”). Jotkut ovat valmiita tekemään tämän, vaikka uskoa pidetäänkin yksityisasiana.
“Kriisitilanteissa ovat kaikkina aikoina heränneet myös hengelliset kysymykset. Hengellisyys ja uskonto, istuutuminen kirkon penkkiin, kynttilän sytyttäminen tuovat helpotusta ja rauhaa, vaikka hengellisyys muuten pidetään yksityisasiana.”
Joskus minusta tuntuu, että kirkko itse ei uskalla ottaa “tosi suuria” kysymyksiä puheeksi. Mitä on kuolema? Mitä on kuoleman jälkeen? Onko taivas ja helvetti todellisuutta? Kuka joutuu helvettiin? Kuka pääsee taivaaseen? Mitä tarkoittaa, että uskomme ruumiin ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään?
Entä jos kirkko itse tukahduttaa nämä hengelliset kysymykset jatkuvalla psykologisoinnilla?
Ainakaan kirkko ei kehota julkisesti jäseniään (melkein 80% kansasta) pohtimaan näitä kysymyksiä. Miksi? Mitä pelätään? Sitäkö, että ihmiset suuttuvat ja eroavat kirkosta? Vai eikö julkista sanaa käyttävät kirkon johtajat enää usko tuonpuoleisuuteen, taivaan ja kadotuksen olemassaoloon, siihen että vain usko Jeesukseen pelastaa ihmisen? Joka tapauksessa äänet, jotka kehottavat valmistautumaan kuolemaan ja kohtaamaan sen jälkeen Jumala, ovat julkisesta keskustelusta kadonneet.
Lehden taitava kirjoittaja kuitenkin uskoo, että kuolleet menevät johonkin, jossa jokin (ilmeisesti Jumala vaikka sitä ei mainita) ottanee heidät vastaan. Kirjoittaja siteeraa Anna-Mari Kaskista:
“Ota hänet vastaan, tuuli hiljaa puhaltaa. Ota hänet vastaan, virta kantaa kulkijaa. Ota hänet vastaan rantaan suuren rauhan maan. Ota hänet vastaan, kotisatamaan.”
Onneksi Jumala ottaa vastaan! Hän ottaa vastaan (vain) ne, jotka maan päällisen elämänsä aikana ovat turvautuneet Jeesukseen! Heitä odottaa kotisatama.
Herra ole meille ja Espanjan onnettomuudessa kuolleille armollinen Kristuksen tähden!
Viron ev.lut. kirkon arkkipiispa Andres Põder soitti. Hän oli innostunut suomalaisten Kristus-päivän järjestäjien vierailusta niin paljon, että halusi virolaistenkin osallistuvan Turussa lokakuussa järjestettävään Kristus-päivään. Pyysi, että järjestäisin asian siten, että jokaisesta Viron maakunnasta olisi päivässä edustettuna lipunkantaja. Totta kai lupauduin ottamaan järjestelyvastuun itselleni. Laitoin Kristus-päivän kalenteriini heti viime syyskuussa kun kuulin siitä ensimmäisen kerran.
Kristus-päivä järjestetään Turkuhallissa 17.-18.10.2008. Päivään odotetaan kymmentätuhatta rukoilijaa eri kirkoista. Lisäksi jokaisesta Suomen kunnasta odotetaan oman kunnan lipunkantajaa!
Kristus-päivästä löytyy lisätietoja osoitteessa: http://www.kristuspaiva.fi/ .
Sieltä voit myös varmistaa, vieläkö pääsisit kuntasi lipunkantajaksi! Nähdään Turussa!
Aihe: Kristus, evankeliointi, kirkko, kristinusko, lähetystyö, usko | Avainsanat: Jeesus, pelastaja, Parannus, Areiopagi, kääntymys, tuomiopäivä
Olimme vaimoni kanssa (vuosia sitten!) häämatkalla Ateenassa. Se tuli mieleen tänään kun olimme Tallinnan lähellä Nõmmen seurakunnan jumalanpalveluksessa. Kirkkoherra Ove Sander saarnasi Paavalista Ateenan Areiopagilla (Apt 17:16-32).
Ove painotti mm. seuraavaa:
- “Odotellessaan Ateenassa matkakumppaneitaan Paavali näki joka puolella kaupunkia epäjumalankuvia, ja tämä sai hänet kuohuksiin” (Apt 17:16). Paavalia otti pannuun! Hän menetti (ainakin sisäisesti) malttinsa nähdessään että ihmiset eivät kunnioita yhtä ja ainoaa Jumalaa. Nykyään ajatellaan, että kristittyjen pitää olla kilttejä ja rauhallisia. Pyhä kristitty ei suutu!! Paavali osoittaa toisenlaista asennetta: on asioita, jotka ovat niin tärkeitä, että on niiden puolesta syytä suuttua ja yrittää vaikuttaa, että asiat menisivät parempaan suuntaan.
- Paavali sanoi saarnansa alussa: “Te olette jumalaapelkääväisiä ihmisiä”. Hän toi tämän positiivisen asian esiin, jotta syntyisi kosketuskohta kuulijoihin. Kaikessa viestinnässä on luotava ensin yhteys. Paavalikin hallitsi retoriikan. Todellisuudessahan Paavali ajatteli (ja sanoi sen myös), että noista Ateenan jumalakuvista ei ole mitään hyötyä.
Ove käsitteli näitä kahta (ja jotain muutakin) teemaa perusteellisesti, mutta pidemmälle Ove tällä kertaa ei päässyt. Hän kyllä mainitsi Paavalin puheen lopun, mutta ei ehtinyt sitä enää kommentoida. Paavali sanoo saarnansa huippukohdassa näin:
“Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista.” (Apt 17:30-31)
Siinä on lyhyesti sanottu se, miksi Paavali näki mieletöntä vaivaa. Siinä on sanottu kristillisen saarnan ydinsisältö (voit miettiä kuulitko jotain sen kaltaista viimeksi kirkossa):
- Jumala on luonut kaiken.
- Jumala vaatii, että kaikki ihmiset tekevät parannuksen.
- Miksi tulee tehdä parannus? Kohta tulee tuomiopäivä, jolloin jokainen maailman asukas seisoo Jumalan edessä.
- Tuomarina on Jeesus. Sama Jeesus, joka kuoli puolestamme ja nousi kuolleista ylös kolmantena päivänä.
Parannus tarkoittaa kääntymistä Jeesuksen puoleen, uskomista häneen, hänen avuksi huutamistaan. Nimi Jeesus tarkoittaa pelastajaa. Me hukumme, joudumme ikuiseen kadotukseen ilman uskoa Pelastajaan.
Yksi elämäsi tärkeimmistä kysymyksistä on: oletko pelastettu?
Tuomiopäivä on kohta: oletko pelastettu?
Aihe: Kristus, kirkko, lähetyssaarnaaja, lähetystyö | Avainsanat: Jeesus, muslimi, Ryttylä
Eilen matkustin Tallinkin Superfast laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Laivalla muistelin kolmen kuukauden takaisia hetkiä kun samalla laivalla matkustimme Rostockista Tallinnaan.
Illalla ajoin vielä Ryttylään, Suomen ev.lut. Kansanlähetyksen pääkallopaikalle, johon lupauduin Idäntyönpäivien vastuunkantajaksi. Majapaikaksi sain Pirttilän päädyn. Saman huoneiston, jossa asuin vaimoni ja lapseni kanssa 1992-1993.
Idäntyönpäivät alkoivat tänään perjantaina tilaisuudella, jossa Miina Viitanen kertoi lähettikokemuksiaan, Juri Veikkola laulatti meitä, kertoi Siperian-matkastaan ja lauloi tosi upeasti! David Babcock kuvasti miten seurakunta on kasvanut Kosovossa. David kertoi nuoresta miehestä, joka oli ollut kauan koomassa. Kristityt rukoilivat miehen puolesta. Parantumisen merkkejä ei näkynyt. Muutaman päivän päästä mies avasi silmänsä, nousi pystyyn ja sanoi: “Jeesus ilmestyi minulle, hän paransi minut ja käski kertoa tästä kaikille.”
Koska mies oli muslimi, hänet vietiin muslimioppineen luo, joka kielsi puhumasta Jeesuksesta. Pojan pitäisi vaan olla iloinen, että on nyt terve!
Nuori mies ei voinut tehdä tätä vaan jatkoi todistamistaan: Jeesus paransi minut! Tällaista tapahtuu tuossa muslimivaltaisessa maassa. Seurakuntia perustetaan ja ihmiset löytävät tien Jumalan luokse!
Kirjoitan tätä Lähetyskoulun tiloissa. Venäläiset nuoret laulavat tuossa vieressä välillä venäjäksi ja välillä suomeksi. Nyt juuri he laulavat Pekka Simojoen laulua:
Jos nyt Jeesus uskon liekin sytyttänyt sinuun on
häntä seuraa tie minne viekin et ole yksin et turvaton
Herran liekin anna palaa, anna kasvaa rakkauden
kunnes tuli valtaa alaa ja valo saapuu luo jokaisen.
Aihe: Kristus, evankeliointi, kirkko, kristinusko, usko | Avainsanat: aarre, evankelioiminen, evankeliumi, seurakuntakoulu
Tiistai-iltana olin etelä-virolaisessa Põlvan seurakunnassa aloittamassa seurakuntakoulua (Koguduse kool). Viron kirkon lähetyskeskus on jo kauan tehnyt yhteistyötä Kansan Raamattuseuran ja Suomen Lähetysseuran kanssa Kasvunaika-seurakuntakouluhankkeessa.
Lupauduin ystävälleni kirkkoherra Toomas Nigolalle, että teemme ainakin yhden jakson Põlvassa. Paikalle oli kokoontunut neljä innokasta oppilasta sekä kirkkoherra. Aiheena oli „Paikkani seurakunnassa“ (Minu koht koguduses).
Materiaalissa korostetaan Pyhän Hengen työtä, armolahjojen löytämistä ja niillä palvelemista seurakunnassa. Tärkeitä teemoja! Liian usein Jumalan antamaa tehtävää on yritetty tehdä ihmisviisaudella ja ihmisten voimin. Suurin tarpeemme on Jumalan Pyhän Hengen ohjaus ja toiminta seurakunnissamme.
Kultaa ja hopeaa
Joskus joku (olisiko ollut Tuomas Akvinolainen 1200-luvulla) tapasi erään paavin. Paavi sanoi tähän tapaan:
Katsopas Tuomas miten paljon meillä on aarteita! Me emme enää voi sanoa kuten Pietari: „Hopeaa ja kultaa minulla ei ole!“ (Apt 3:6).
Siihen vastasi Tuomas:
Ette kyllä voi myöskään enää sanoa kuten Pietari: „Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja kävele!“
Kirkon todellinen aarre
On hyvä, jos kirkolla, seurakunnilla ja järjestöillä on rahaa evankeliumin julistamiseen. Kirkon todellinen aarre on kuitenkin jotain muuta: Pyhä Evankeliumi. Tämä jäi mieleen myös yliopiston latinan tunneilta: „Verus thesaurus ecclesiae est sacrosanctum evangelium gloriae et gratiae dei.“ (Luther, 62 teesi – Seurakunnan todellinen aarre on Jumalan armon ja kunnian kaikkein pyhin evankeliumi). Mutta kirkko ja seurakunta, joka ei kutsu ihmisiä Jeesuksen luo on menettänyt tämän aarteen. Sillä tämä aarre loistaa selvimmin vasta kun sitä julistetaan ja se pääsee toimimaan. Evankeliumia ei ole tarkoitettu (vain) analysoitavaksi vaan julistettavaksi.
Evankeliumi ei ole vain teoriaa
Leivästä ei ole hyötyä, jos sitä ei syödä. Ihmistä ei pelasta nälkäkuolemasta se, että hän hän pitää leipää kädessään ja tietää leivän tarkan koostumuksen sekä sen miten sitä syödään. Leipä on syötävä!
Näin on myös kirkon suurimman aarteen kanssa. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta seurakuntien ja kristittyjen kautta. Ja Pyhä Henki kutsuu ja varustaa „tavallisia“ uskovia viemään evankeliumia eteenpäin.
Sama Pyhä Henki vaikuttaa myös niin, että eri puolilla maailmaa ihmeitä ja tunnustekoja Jeesuksen nimessä tapahtuu edelleenkin. Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti (Hebr 13:8). Me tarvitsemme Pyhän Hengen todellisuuden kokemista.
