Aihe: kristityn elämä
Pääkirjoitukseni Viron kirkon äänenkannattajassa Eesti Kirik -lehdessä oli otsikoltaan “Iloinen ja dramaattinen leikki/näytelmä”.
Lähestyin siinä maailmanhistoriaa Jumalan leikkinä tai näytelmänä, jossa on selvä juoni. Juonena on Jumalan pelastusteko Kristuksessa ja sen täyttymys – jumalallisen näytelmän loppuhuipennus on taivassa.
Ja sinä olet osa tätä näytelmää. Halusit tai et! Ohjaajan (Jumalan) hyvä suunnitelma toteutuu elämässäsi kun turvaudut Jeesukseen pelastajanasi. Pääset pääosaan loistavassa loppuhuipennuksessa!
Ruotsin evankelisen allianssin toiminnanjohtaja Stefan Gustavsson eroaa Ruotsin luterilaisesta kirkosta.
Syynä on Ruotsin kirkon viimeviikkoinen päätös ryhtyä vihkimään kirkollisesti homoseksuaalisia pareja. Gustavssonin mukaan Ruotsin kirkko on ryhtynyt toimimaan vastoin raamatullista ja klassista kristinuskoa. Hän toteaa myös, että jos kirkko alkaa siunaamaan jotain, mitä pidetään syntinä, asiaan on reagoitava.
Toivottavasti Suomen kirkko ei etene asiassa Ruotsin kirkon tavalla.
Gustavssonilta on ilmestynyt suomeksi kirja: “Mihin uskomme perustuu?” (Uusi tie).
Gustavssonin päätöksestä voi lukea tarkemmat selvitykset ruotsiksi Dagen-lehdestä sekä täältä.
Aihe: Tapahtumia, lähetystyö | Avainsanat: kirkko, kirkkoneuvosto, lähetyspyhä
Viikonloppuna Viron ev.lut. kirkko järjesti Pärnun lähellä kirkkoneuvostojen puheenjohtajille neuvottelupäivät. Suomen ev.lut. kirkossa kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra; Virossa joku seurakuntalaisista.
Päivät järjestettiin toista kertaa. Puolitoista vuotta sitten olin mukana järjestelykomiteassa sekä pidin päivillä lyhen esitelmän. Tänä vuonna sain kunnian pitää puheenvuoron kirkon lähetyskeskuksen koulutustoiminnasta.
Sunnuntai-aamuna annoin haastattelun kristillisen radio-aseman suoraan aamuohjelmaan. Syy oli se, että Viron ev.lut. kirkossa lokakuun viimeisenä sunnuntaina on ryhdytty viettämään lähetyssunnuntaita. Iltapäiväksi lähdin ajamaan kohti Luoteis-Virossa sijaitsevaa Harju-Ristin seurakuntaa, jossa pidin jumalanpalveluksen (jumalanpalvelukset joka toinen sunnuntai kello 13.30) sekä puhuin kirkkokahveilla.
Sieltä oli puolen tunnin ajomatka Keilaan, jossa oli kirkon lähetyspäivien avajaiset. Ohjelma oli rakennettu Gospelkantaatti Teelised (vaeltajat) ympärille. Ennen kantaattia kävin vielä jakamassa viimeiset tapahtumakutsut paikallisen tavaratalon pihalla!
Kaikenkaikkiaan oli kiva viikonloppu.
Aihe: kirkko | Avainsanat: evankelioiminen, evankeliointi, julistus, puhe, puhuminen, saarna, saarnaaminen
- julistuksen tulee tähdätä pelastukseen
- saarnaa sanaa (älä keskity omiin kokemuksiin)
- lue paljon Raamattua sekä rukoile ahkerasti
- jos haluat sytyttää muita, ole itse palava
- älä vain puhu, vaan myös todista (mitä tämä minulle merkitsee)
- saarnan tulee tähdätä katumukseen ja kääntymykseen
- muista että usko syntyy lopulta kolmiyhteisen Jumalan vaikutuksesta
Tämän tapaisia ajatuksia esitti Miikka Ruokanen Suomen teologisen instituutin avajaisissa syksyllä 2009.
Aihe: kirkko, luterilainen, teologia | Avainsanat: ekumenia, oppi, pastoraalikurssi, rukousmeditaatio
Kävin pikaisesti Suomessa suorittamassa Lapuan hiippakunnan pastoraalikoulutuksessa Kuortaneella. Opintojakson aiheena oli kirkon oppi. Opettajina olivat piispa Simo Peura ja kirkkoherra Tapio Luoma.
Puhuimme luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen syntyhistoriasta ja sen teologian pääpiirteistä sekä perehdyimme muutamiin ajankohtaisiin ekumeenisiin asiakirjoihin. Ennen opintokokonaisuutta kirjoitin esseen aiheesta “Kansankirkollisuus vai tunnustuksellisuus”.
Meille opetettiin mm.
- että Tertullianus teoksessaan “Harhaoppeja vastaan” nimeää kolme kirkon yhteyttä uhkaavaa tekijää: a) erimielisyys, b) skisma ja c) heresia. Erimielisyys uhkaa kirkon yhteyttä erityisesti henkilökohtaisella tasolla. Skismassa pieni ryhmä irrottautuu laajemmasta kirkosta/uskonryhmästä. Heresiassa on astuttu kristillisen uskon ulkopuolelle. Todettiin, että heresiat ovat tarpeellisia kirkolle sillä niiden valossa voidaan tarkastelle, mikä on oikea kristillinen opetus.
- Raamatun ja tunnustustuksen tulkintaan vaikuttaa aina ennakkolähtökohtamme. Myös niiden väite, jotka sanovat: “En tarvitse Raamatun lukemisessa mitään tulkintaa ja oppia”, on myös tietyn kulttuurin ja opetuksen tulos.
- keskusteluryhmässä totesimme, että vanha kirkon opetus “Extra ecclesiam nulla salus” (kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta; voidaan tulkita myös mielestäni paremmin: ilman kirkkoa ei ole pelastusta) tulisi ottaa jälleen rohkeasti käyttöön. Se muistuttaisi, että kirkossa julistetaan evankeliumia ennen kaikkea pelastuksemme vuoksi sekä antaisi arvoa kirkon jäsenyydelle. Kirkko on tässä käsitettävä laajemmin kuin vain yksi kirkkokunta. Mielestäni todellisen kirkon muodostavat kaikki uskovaiset: ilman Jeesukseen uskomista ei ole pelastusta.
- kirkon tunnustusta tarvitaan kun kirkkoa uhkaa harhaopit kirkon ulkopuolelta tai sisältä. Tunnustuksella on myös ekumeeninen tehtävä: se voi luoda yhteyttä. Lisäksi se luo kirkon identiteettiä (mitä me olemme?). Lisäksi sillä on opettava tehtävä.
- tunnustuskirjoja voidaan käyttää myös oman spirituaaliteetin tukijana (erityisesti suositeltiin papeille). Erityisesti katekismukset on tarkoittuu henkilökohtaisen uskonelämän syventämiseksi. Tekstejä kannattaa luke meditoiden, jotta niistä tulisi osa meitä itseämme.
- rukousmeditaatiota voidaan harjoittaa esim. 10-käskyn valossa (tai minkä tahansa raamatuntekstin valossa) kysymällä itseltä kysymyksiä: 1) pohdi, mitä Jumala tässä minulta vaatii ja odottaa, 2) mistä minun pitäisi kiittää Jumalaa, 3) tunnusta, missä et ole kyennyt täyttämään Jumalan vaatimusta ja 4) pyydä että ymmärtäisit paremmin mietiskeltävän asian ja osaisit toimia sen mukaan.
Tässä vain muutamia pintapuolisia ajatuksia kurssista.
Aihe: kirkko, luterilainen, teologia | Avainsanat: kirkko, oppi, pappi, pappislupaus, pieper, piispa, tunnustus, tunnustuskirjat
Mikä on luterilaisen kirkon virallinen kanta eettisiin ja opillisiin asioihin? Löytyykö se Raamatusta, luterilaisista Tunnustuskirjoista vai piispan (tai papin) kannanotosta? Entä jos näiden välillä on ristiriitoja?
Tällainen ajatus tuli mieleeni kun luin Jari Kuisminin blogikirjoitusta Kotimaa24 palstalla. Kuismin viittaa Petri Hiltusen luennossa olleeseen Franz Pieperin ajatukseen kirkon uskon käsityksestä:
“. . . Ensinnäkin Petri Hiltusen viittaus Pieperin ajatukseen vapaasti mukailtuna, että kirkon uskonkäsitys ei ole se, mikä on kirjaimin virallisissa papereissa, vaan se, mitä käytännössä sanotaan kirkon saarnoissa ja uskotaan elämässä.”
Ongelmana on kaiketi se, että vaikka kirkkolaki, kirkkojärjestys toteavat, että kirkon oppi on ilmaistu Raamatussa ja Tunnustuskirjoissa, niin käytännössä näillä ei ole aina painoarvoa. Oppiin ja etiikkaan liittyvissä asioissa vallitsee kirkossamme laajalti asenne, että jokainen saa päättää itse, mitä opettaa. Sama henkilö saattaisi teoriassa todeta: virkani puolesta uskon, että Jeesus on Jumalan poika, mutta kansalaisena en usko sitä!
Luterilaisessa kirkossa meillä on kuitenkin virallinen oppi, johon pappi pappislupauksessa sitoutuu. Pappi sitoutuu Raamatun sanaan ja kirkon tunnustukseen (Tunnustuskirjat). Suurin osa kirkon jäsenistä ei tosin tiedä esimerkiksi Tunnustuskirjojen opetuksesta yhtään mitään.
Suurelle osalle kirkon jäseniä – ja myös niille jotka eivät ole jäseniä – kirkon viralliseksi opiksi muuttuu se, mitä sanotaan saarnoissa, lehtikirjoituksissa sekä radio- ja televisiohaastatteluissa. Julkisuudessa esiintyvistä piispoista ja papeista tulee tavallisen kansan ”tunnustuskirjat”, jotka kertovat, mitä on luterilainen kristillisyys. Tämä ei ole ongelma niin kauan kun papit ja piispat pitäytyvät Raamattuun ja kirkkomme tunnustukseen.
Pieperin huomio on terävä. Jos papeilla ja piispoilla on pöytälaatikossaan kirkon virallinen käsitys, mutta saarnapöntössä, mikrofonin tai kameran ääressä oma käsitys, jotain on pahasti pielessä. Onneksi meillä on pappeja ja piispoja, joilla tätä ongelmaa ei ole.
Kirkon johtajat tarvitsevat kristittyjen esirukousta, jotta he pysyivät kirkon opetuksessa. Tulevaisuudessa se tulee olemaan koko ajan vaikeampaa. Jokainen joutuu tekemään oman valintansa: mihin suuntaan minä vien laumaani.
Aihe: Henkilökohtainen
Löysin netistä toukokuisen kuvan, jossa arkkipiispa Põder ojentaa minulle kunniamerkkiä, jonka sain lähetystyön kehittämisestä Viron ev.lut. kirkossa.
Kuva näkyy tästä.
“Millaista uudistusta kirkkomme tarvitsee?” kyselee Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen esitelmässään.
Varmimmaksi kirkon hengellisen uudistuksen strategiaksi Ruokanen näkee paluun uusitestamentalliseen teologiaan ja spiritualiteettiin. Ruokanen selittää:
Siihen kuuluu katumuksen ja kääntymyksen kehotus, jota seuraa syntien anteeksiantamus ja tulo sisälle Jumalan valtakuntaan: “Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!”
Uusitestamentilliseen spiritualiteettiin kuuluu myös vahva opetus siitä, että kristitty elää Pyhän Hengen täyttämää ja johtamaa elämää. Näin Hengen hedelmä, varsinkin rakkaus, voi vahvistua kristityn elämässä. “Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” “Antakaa Hengen täyttää itsenne.” “Antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta itsekkään luontonne haluja.”
Ruokanen muistuttaa että kaikki ihmiset kirkon johtajista seurakuntalaisiin saakka tarvitsevat katumusta ja kääntymystä. Kirkon uudistuksen lähtökohta onkin siinä, kun Jumala lahjoittaa meille syntien anteeksiantamisen ja täyttää meidät Pyhällä Hengellään. Tämä johtaa meidät kuuliaisiksi Jumalan sanalle.
Ruokanen kertoo erään halluntaipastorin näkemyksen kirkon uudistuksesta:
Ruotsalainen, kirkkoisiä tukiva helluntailaispappi Peter Halldorf sanoi lehtihaastattelussa: “Euroopan kristillisyyden voi pelastaa vain luostarilaitoksen elpyminen.” Sitten hän selitti tätä provosoivalta kuulostavaa väitettään: Tarvitsemme eläviä malleja siitä, millaista on pyhä, Jumalalle antautunut ja kuuliainen elämä. Tarvitsemme kristillisen vaelluksen karismaattisia esikuvia.
Ruokanen toteaa:
Kirkko ei ensisijaisesti uudistu strategioin tai toimenpitein, vaan tarvitsemme aivan uudenlaista kuuliaisuutta Kristusta kohtaan, niin yksilöinä, seurakuntana kuin kirkkona. Vain näin kirkko voi todellisesti uudistua.
Kiitos Miikka Ruokaselle taas hyvästä esitelmästä! Ruokasen erinomainen luento evankelioimisesta on luettavissa hänen nettisivuillaan.
Luin Iltasanomista uutisen : “Muslimit kieltäytyivät pelaamasta homoja vastaan”.
“Pariisilainen amatöörijalkapallojoukkue The Paris Foot Gay on joutunut homofobian uhriksi. Muslimien jalkapalloseura Creteil Bebel kieltäytyi pelaamasta joukkuetta vastaan viime sunnuntaina.
Koska joukkueemme periaatteena on olla hartaita muslimeja, me emme voi pelata teitä vastaan, Creteil Bebel kirjoitti sähköpostissaan homojoukkueelle.
Meidän vakaumuksemme on paljon tärkeämpää kuin jokin yksinkertainen jalkapallo-ottelu, sähköposti jatkui.
The Paris Foot Gay on vaatinut amatööriliigaa rankaisemaan muslimijoukkuetta.
- He kieltäytyivät saapumasta otteluun vain, jotta heidän ei tarvitsisi pelata homoja vastaan.
Creteil Bebelin edustaja Zahir Belgarbi pahoitteli asiaa France-Infon radiolähetyksessä ja pyysi anteeksi, jos ” joku on loukkaantunut tai pahoittanut mielensä” heidän päätöksestään.
Mutta:
- Muslimina minulla on oikeus kieltäytyä pelaamasta homoja vastaan, koska en hyväksy heidän ajatusmaailmaansa, Belgarbi sanoi. “
Järjestin lauantaina maallikkopuhujakoulutuksen yhdessä Kansan Raamattuseuran Hannu Päivänsalon kanssa. Minä olin hoitanut käytännön järjestelyt ja Hannu opetti. Minä tulkkasin viroksi. Opetus oli päivänsalomaisen erinomaista.
Virossa pappeja on vähän. Monien maaseudun kirkkojen ovet ovat sunnuntaisin kiinni, koska pappeja ei riitä joka seurakuntaan. Kirkon johdon kanssa on herätelty mahdollisuutta, että seurakunnan keskeltä voisi löytyä maallikkopuhujia, jotka järjestäisivät sunnuntaisin kirkonmenojen aikaan hartaushetken kirkossa. Lisäksi maallikkosaarnaajat voisivat elävöitää seurakunnan julistus- ja opetustoimintaa.
Esimerkiksi Latvian kirkolla on vähän yli sata pappia virassa. Heidän lisäksi kirkolla on vahva, melkein sadan evankelistan joukko. Seurakuntia kirkolla on 293. Töitä riittää papeille ja maallikoille.
Virossahan maallikkopuhujien perinne oli erittäin vahva vielä 70 vuotta sitten veljesseurakunnan omissa rukoushuoneissa. Valitettavasti neuvostoliiton ateistinen kirkonvastainen hallinto katkaisi tämänkin perinteen. Nyt se pitäisi saada taas elämään.
