Päätä särkee ja olo on huono. En jaksanut lähteä aamulla jumalanpalvelukseen. Sen sijaan surffasin telkkarikanavia.
God-TV -kanavalla amerikkalainen saarnaaja Joel Osteen piti oikein kivan puheen (joka välillä tuntui Valittujen Palojen artikkelilta tyyliin: olet tärkeä – arvosta itseäsi). Mielenkiintoinen kaveri amerikkalaiseksi saarnaajaksi, koska ei paljoa liikkunut, heilutellut käsiään ja kaiken lisäksi puhui ihan normaalilla äänellä! Kannatti katsoa. Saksan ZDF kanavalla tuli saksalainen jumalanpalvelus kello 10.30 meidän aikaamme.
Sairaana tuli muutenkin oltua telkkarin ääressä. Katsoin Formula 1 osakilpailun Belgian Spasta: Hamilton voitti. Räikkönen ja Kovalainen keskeyttivät. Virolaiset kommentaattorit manasivat Suomen huonoa menestystä.
Ja taas jumalisiin asioihin. Tämän sunnuntain Vanhan testamentin teksti Jobin kirjasta on ihana:
“Minä tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina
ja lihani on riistetty irti,
minä saan nähdä Jumalan,
saan katsella häntä omin silmin,
ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!
Tätä minun sydämeni kaipaa.”
Jumalan kansan jäsenet tietävät Lunastajansa elävän (Jeesus muuten nousi kolmantena päivänä kuolleista ja elää!). Elämän vaikeuksien keskellä tiedämme, että kerran saamme nähdä Jumalan! “Tätä minun sydämeni kaipaa”, kirjoitti Job.
Jumalan olemassaolo tuo tarkoituksen elämään – myös pimeimpään päivään ja raskaimpaan yöhön. Hänessä kannattaa riippua – ja levätä!
Ei kommentteja vielä toistaiseksi
Jätä kommentti
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>