Pastori Mika Tuovinen – Tallinnan näkökulmasta

On aika levähtää.

Ja levähdyksen välipaloina olen lukenut Tapio Puolimatkan kirjan “Usko, tiede ja Raamattu”. Aloin lukemaan toista kertaa, jotta oppisin jotain tästä erinomaisesta kirjasta.

Kirjan sanoma lyhyesti: tiede ei ole arvovapaata ja objektiivista. Ihmisen arvot ja maailmankatsomus vaikuttavat (varsinkin humanistisissa ihmistieteissä) tutkimuskysymyksiin, tutkimusmetodeihin ja -tuloksiin.

Raamatuntutkimus yliopistossa (eksegetiikka) on valistuksen jälkeen ottanut lähtökohdakseen ajatuksen, että Jumala ei ole vaikuttanut historian kulkuun eikä ilmoittanut itseään eikä tahtoaan ihmiskunnalle. Tämän vuoksi tämä historiallis-kriittinen raamatuntulkinta hylkää epätotena aineksen, joka on yliluonnollista. Tältä “luonnolliselta” pohjalta pyritään rakentamaan käsityksiä Jeesuksesta ja kristinuskosta. Selvää on, että tulos on varsin inhimillinen.

Mutta onko tämä “tieteellinen” kuva totuudenmukainen? Jos Jumala (kuten itse uskon) on todella ilmoittanut tahtonsa Raamatussa ja itsensä Jeesuksessa historiallis-kriittinen tutkimus, joka hylkää yliluonnollisen mahdollisuuden, antaa väärän kuvan totuudesta.

Puolimatka huomauttaa, että “tavallinen seurakuntalainen”, joka pitää Raamattua Jumalan ilmoituksena saattaa ymmärtää Raamatun sanoman paremmin kuin Raamattua työkseen tutkiva eksegeetti.

Kirja auttaa tarkastelemaan “uusia löytöjä” esittävien raamatuntutkijoiden maailmankatsomusta sekä heidän tutkimustyönsä perustavana olevia perususkomuksia. Nämä peruslähtökohdat vaikuttavat tutkimustuloksiin. Kaikkea ei kannata uskoa, mitä eksegetiikan nimissä julistetaan tieteen tuloksina.

Ja vielä sitaatti Puolimatkalta (2008, 14):

„Lisäksi on huomattava, että Raamatun keskuksessa ei ole irrallinen kokoelma tosiasioita, väitteitä, huomioita, yms. Raamatun keskuksessa on persoona, ja Raamattu on kirjoitettu, jotta ihminen oppisi tuntemaan persoonan. Tutkijalla ei ole mitään erityissuhdetta tähän persoonaan, vaan tässä suhteessa kaikki ihmiset ovat samassa asemassa“