Tiistaina Pohjois-Saksan kolmen evankelisen maakirkon edustajat kävivät kylässä. Pohjois-Elben, Mecklenburgin ja Pommerin kirkkojen johtajia, Viron kirkkohallitus (konsistori), kirkon teologisen instituutin rehtori sekä diakonia-, lapsi- ja nuorisotyönkeskuksen ja lähetyskeskuksen (minä) johtajat pohdimme viime vuosina tapahtunutta yhteistyötä. Katselimme jo tulevaisuuteen, ja saksalaisetkin tuntuivat pohtivan, millaisia projekteja he voisivat tulevaisuudessa tukea.
Itse puhuin tietysti evankelioimistyön merkityksestä. Jos sitä ei tehdä, ei kohta tarvita kirkon koulutuslaitoksia ja muita laitoksia (sillä kirkko kuolee sukupuuttoon). Kirkko ei saa tyytyä siihen, että sen jäsenenä on 10 % kansasta tai 50 % tai 95 %. Eikä pelkkä kirkon jäsenyys ketään pelasta. Niin kauan kuin on yksikin ihminen, joka ei usko Jeesukseen, evankelioimistyö on kesken.
Vaikka Virossa haluammekin kokeilla uusia menetelmiä evankelioimistyössä, olennaisinta on se, että seurakunnat ja yhteisöt ovat eläviä ja puoleensavetäviä. Sellaisia, joissa ihmiset kokevat olevansa tervetulleita ja jossa heitä autetaan Jumalan syvällisempään tuntemiseen.
Evankelioimistyötä voidaan tehdä monin tavoin, mutta sanoman ytimessä on aina Jeesus, hänen ristinkuolemansa, ylösnousemuksensa, kuninkuutensa. Ihmiset tarvitsevat tietoa tästä, mutta heidän tulee tehdä myös parannus entisestä elämäntavastaan, kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää syntejään anteeksi Kristuksen ristinkuoleman tähden. Raamattu sanoo: “Jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu!” (Ai pelastuu mistä? Lyhyesti voisi sanoa: Jumalan vihalta, joka kohtaa ihmisen syntiä - eikä vain syntiä vaan syntistä ihmistä. Jumalan viha kohtasi jo kerran Jeesusta, joka kantoi maailman synnit. Kun ihminen turvautuu Jeesukseen, Jumala katsoo, että tämän ihmisen synnit on jo kannettu. Jos ihminen ei halua tukeutua sijaiskärsijään (Jeesus), hän joutuu itse kantamaan syntiensä rangaistuksen helvetissä. Jeesus pelastaa meidät tältä syntien rangaistukselta).
