Pastori Mika Tuovinen – Tallinnan näkökulmasta

Perjantai 30.5.
Toimistolla oli rauhallista tehdä töitä. Muu kollektiivi teki töitä kotikonttoreissaan tai vietti vapaapäiviään. Viron Raamattuseuran pääsihteeri Jaan Bärenson kävi naapurihuoneessa, jossa on Viron Perheradion (Eesti Pereraadio) -studio tekemässä haastattelua. Tämän jälkeen istuimme kahvilla, ja siellä syntyi taas yksi “hullu” idea: olisiko mahdollista että ensi vuonna Lähetyskeskus ja Raamattuseura julkaisivat kirjan, jossa olisi Luukkaan evankeliumi sekä Apostolien teot. Lisäksi lukujen ohessa olisi keskustelukysymyksiä raamattupiireille. Yrittäisimme saada näin raamattupiirejä syntymään jokaiseen Viron kuntaan. Raamattupiiritoimintahan on täällä Suomenlahden eteläpuolella lapsenkengissä. Elokuussa on ryhdyttävä selvittämään kantavatko tämän hyvän ajatuksen siivet kahvipöytäkeskustelua kauemmaksi.

Lauantai 31.5.
Kevätjuhla Tallinnan Raatihuoneentorilla olevassa Opettajien talossa. Tallinnan suomalaisen koulun kevätjuhla oli hieno yhdistelmä oppilaiden lauluista ja esityksistä. Ohjelmaa oli neljällä kielellä! Suomeksi, viroksi, latinaksi ja englanniksi (Hamletia!).

Onnea vanhimmalle tyttärelleni, joka sai peruskoulun oppimäärän suoritettua loistavilla arvosanoilla. Ja onnea nuoremmalle tyttärelleni, joka samoin hienoin arvosanoin siirrettiin luokkaa ylemmäksi!

Kevätjuhlan jälkeen perheemme toimi kantoapuna raahaten soittimia suomalaiselle koululle yhdessä matematiikan-musiikinopettajan kanssa. Sieltä lähdimme tutustumaan saksalaiseen kahvilaan, jonka olemassaolosta olin muutamaa päivää aiemmin kuullut. Hieno päivä. Suvivirsi herkistää myös Virossa.

Sana-lehdestä:
Luin netistä Sana-lehden pääkirjoituksen. Hannu Nyman kirjoitti pienten seurakuntayksiköiden puolesta. Viime päivinä olen pohtinut paljon Englannissa Alfa-kurssilla kuultua väitettä: “Ainoa syy miksi ihmiset jäävät seurakuntaan on se, löytävätkö he sieltä ystäviä.” Tehokas yhteisö on siis tarpeeksi pieni ystävyyssuhteiden syntymiseksi. Nyman kirjoittaa:

Oma paljon puhuva kehitys näkyy niissä kymmenissä, pienissä itsenäisissä seurakunnissa, joita on syntynyt eri puolille maata. Erityisesti nuoret perheet ovat siirtyneet niin luterilaisten kuin perinteisten vapaiden kirkkokuntienkin ulkopuolelle. Tarve yhteyteen voittaa sitoutumisen perinteisiin seurakuntiin.

Nyt on aika etsiä niitä ratkaisuja, jotka vahvistavat jäsenten sitoutumista seurakuntaan. Kirkon mahdollisuus tulee olemaan siinä, kykeneekö se tarjoamaan ihmisille yhteisön tuen. Kysymys ei ole ainoastaan kirkon sanomasta, sen sisällöstä ja julistamisesta. Kysymys on myös siitä, tuleeko sana lihaksi, viesti pelastavasta yhteisöstä todellisuudeksi, jossa ihminen otetaan todesta tarjoamalla yhteisöä hoitamaan myös syvää kuulumisen tarvetta.

Tässä lienee niin suomalaisten kuin virolaistenkin seurakuntien ja herätysliikkeiden kasvun tai kasvamattomuuden yksi tausta. Ovatko yhteisömme sellaisia, että ne tarjoavat ihmisille tukea; ystävyyttä sekä kristittyjen yhteyttä.

Evankeliointi pienryhmien välityksellä
Yhteiskunnassamme henkinen pahoinvointi ja yksinäisyys lisääntyvät. Seurakuntien ja herätysliikkeiden tulisi ottaa työssään tämä yhteisöllisyyden tarve vakavasti. Raamattu puhuu tästä koinoniasta (yhteydestä) paljon. Kristittyjen yhteyden pitäisi olla niin näkyvää ja rakkaudellista, että muut ihmiset haluaisivat liittyä tähän ryhmään. Ja sellaista, että uudet ihmiset kokisivat että heitä rakastetaan siellä ehdoitta. “Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus” (Jeesus).

Tulevaisuuden evankelioimistyötä ei tehdä suurten evankelistojen voimin, vaikka heillä on siinä työssä oma tärkeä paikkansa. Tämän päivän ja tulevaisuuden evankelioimistyön ydin on pienten yhteisöjen ja piirien harteilla, jotka kutsuvat ihmisiä sekä Jumalan että omaan yhteyteensä. Ja joissa ihmisille annetaan Jumalan sanan lisäksi aikaa ja rakkautta. Kukapa ei viihtyisi sellaisessa paikassa!