Aamupäivällä kokoontui joukko Tallinnan pastoreita Metodistikirkkoon keskustelemaan syyskuussa olevasta evankelista David Hathawayn kokoussarjasta. Mukaan saattaa tulla myös Afrikassa evankelioimistyötä tekevä evankelista Reinhard Bonnke. Tapahtumassa on koko viikonlopun ajan myös seminaari, jossa käsitellään evankelioimistyötä ja sairaiden puolesta rukoilemista.
Jouduin työryhmään viime hetkessä arkkipiispa Põderin kehotuksesta. Myöhemmin iltapäivällä keskustelin arkkipiispan kanssa, millä tavalla olemme mukana tapahtumassa. Ongelma on se, että suuria perinteisiä kirkkoja ei haluta mukaan tapahtuman järjestämiseen ja suunnitteluun, mutta heitä halutaan käyttää tapahtuman mainonnassa hyödyksi.
Ulkomaalaisuuteni koen rasittavaksi varsinkin byrokratian hoitamisessa. Tänään tuli pohtia työsopimusten lakkauttamisia ja uusien sopimusten kirjoittamista. Onneksi meillä on hyvä sihteeri.
Pärnun lääninrovastin kanssa pohdimme puhelimitse, miten tukea hengellistä työtä suomalaisille turisteille Pärnussa. Kolleegojen kanssa kävimme neuvotteluja uusien lähetystyöntekijöiden tulosta Viroon. Tallinnan lääninrovasti suostui allekirjoituksellaan tukea vuoden 2011 hankkeita Turussa ja Tallinnassa (tuona vuonna nämä kaupungit ovat Euroopan kulttuuripääkaupunkeja). Arkkipiispakin antoi kirjallisen suostumuksensa. Kirjoitin pääkirjoituksen Viron kirkon sanomalehteen. Vierailin kristillisen taidenäyttelyn avajaisissa Jaanin kirkossa.
Illalla neuvottelimme Lääne-Harjun lääninrovastin, lähettikolleegojemme ja Sakussa olevan ESIK -nuorisotapahtuman (esik=eteinen) järjestäjien kanssa. Teemana oli, miten edistää seurakuntatyötä Sakun kunnassa, joka on nyt osa Hagerin seurakuntaa. Pitäisikö tähän 8000 asukkaan kasvavaan kuntaan perustaa oma itsenäinen seurakunta? Jumalanpalveluksia pidetään noin kaksi sataa vuotta vanhassa veljesseurakunnan (herrnhutilaisuus) rukoushuoneessa (paikalla noin 10 mummoa). ESIK nuorisotapahtumassa on viime aikoina ollut noin sata nuorta.
Kauhukseni tajusin, että en ole lukenut mitään kirjaa pitkään aikaan! Huolestuttava merkki.
Ei kommentteja toistaiseksi. toistaiseksi
Jätä kommentti
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>