Pastori Mika Tuovinen – Tallinnan näkökulmasta

Usein Suomessa ajatellaan, että Suomen ja Viron hengellinen tilanne on samankaltainen. Monet papitkin ovat kyselleet, tarvitaanko Virossa lähetystyötä. Tämä kysymys johtuu tietämättömyydestä. On myös niitä, jotka eivät kysele, vaan sanovat: Virossa ei tarvita lähetystyötä. Nämä tuntevat Viron asiat paremmin kuin virolaiset itse.

Alla oleva teksti on SEKL:n työntekijöiden (=meidän) laatimasta työalamme strategisesta suunnitelmasta.

Viron ev.lut. kirkon johto on useaan otteeseen todennut, että Virossa eletään lähetystilanteessa. 50 vuotta kestänyt ateistinen kasvatus ja kirkonvastainen propaganda ovat muovanneet virolaisten ajattelua. Vääriä luuloja, ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä on paljon, ja ne siirretään seuraaville sukupolville.

Ennen toista maailmansotaa 78 % virolaisista kuului luterilaiseen kirkkoon, 18 % ortodoksikirkkoon. Vuonna 2000 suoritetussa väestölaskennassa enää vajaa kolmannes piti itseään kristittynä. Heistä aktiivisia on murto-osa. Uskonnollisuus ei kuitenkaan ole Virosta hävinnyt. Henkiparantajat ja taikausko ovat suosittuja. Yleisin maailmankatsomus on materialismi. Arkkipiispa Andres Põder totesi keväällä 2008, että virolaisten uskonto on raha.

Viron yhteiskunnallinen kehitys
Viro itsenäistyi uudelleen vuonna 1991. Silloisesta sekavasta tilanteesta huolimatta oma valtio alkoi nopeasti kehittyä. Kansallistunne oli vahva ja oman rahan käyttöönotto oli virolaisille tärkeä merkkipaalu. Nopean taloudellisen kehityksen huumaamana Virosta muotoutui äärikapitalistinen valtio, jonka sosiaaliturvan kehittymiseen ei kiinnitetty suurta huomiota. Viro on länsimaistunut ehkä nopeimmin entisen itäblokin maista. Euroopan Unioniin Viro liittyi vappuna 2004.

Viron kirkon kehitys
Itsenäinen Viron luterilainen kirkko syntyi vuonna 1917. Siihen asti luterilaisuus oli ollut osa baltiansaksalaisuutta. Saksalaiset muodostivat vuosisatojen ajan Viron aateliston ja papiston. Ainoa kirkon sisällä vaikuttanut herätysliike on ollut herrnhutilaisuus, jonka ansiosta uskonasiat tulivat lähemmäksi virolaisen talonpojan arkea. Neuvostoliiton miehityksen aikana kirkon toimintaa rajoitettiin voimakkaasti. Kristillisen kasvatuksen ketju katkesi ja kirkon jäsenmäärä kääntyi laskuun.

Kun Neuvostoliitossa alettiin 1980-luvun lopulla harjoittaa avoimuuspolitiikkaa, se heijastui Viroon mm. ”uskontobuumina”. Hallitsevan vallan vastustajaksi mielletty kirkko oli yhtäkkiä muodissa. Tilanteen yllättämä kirkko kastoi henkilöstöresurssien puuttuessa suuren joukon ihmisiä antamatta heille juuri lainkaan kristillistä opetusta. 1990-luvun puoliväliin mennessä aalto laantui. Tämän jälkeen kirkon jäsenmäärä on tasaisesti pienentynyt. Virolaisten pääuskonnoksi on muodostunut materialismi, kun avautui mahdollisuus kohottaa omaa elintasoa mittoihin, joista neuvostoaikana ei voinut edes uneksia.

Ja sitten vielä omaa tekstiä:
Vuoden 2007 lopussa Viron ev.lut. kirkolla oli virallisen tilaston mukaan jäsenmaksunsa maksavia aikuisia jäseniä 39 540. Kaiken kaikkiaan jäsenmääräksi arvioitiin

Viron koko asukasluku oli 1.1.2008 1 340 600 (alustava arvio). Jäsenmaksunsa maksavia luterilaisen kirkon jäseniä on siis 3 prosenttia väestöstä. Koko arvioitu jäsenmäärä on 12 prosenttia väestöstä.

Ja tulee pitää mielessä, että Viron ev.lut. kirkko on maan suurin kirkko.

Lähetystyötä tarvitaan Virossa ehkä enemmänkin kuin monissa itäisen ja eteläisen Afrikan maissa!