Pastori Mika Tuovinen – Tallinnan näkökulmasta


Toukokuun viimeinen torstai
toukokuu 30, 2008, 08:44
Aihe: Viro | Avainsanat: ,

Aamupäivällä kokoontui joukko Tallinnan pastoreita Metodistikirkkoon keskustelemaan syyskuussa olevasta evankelista David Hathawayn kokoussarjasta. Mukaan saattaa tulla myös Afrikassa evankelioimistyötä tekevä evankelista Reinhard Bonnke. Tapahtumassa on koko viikonlopun ajan myös seminaari, jossa käsitellään evankelioimistyötä ja sairaiden puolesta rukoilemista.

Jouduin työryhmään viime hetkessä arkkipiispa  Põderin kehotuksesta. Myöhemmin iltapäivällä keskustelin arkkipiispan kanssa, millä tavalla olemme mukana tapahtumassa. Ongelma on se, että suuria perinteisiä kirkkoja ei haluta mukaan tapahtuman järjestämiseen ja suunnitteluun, mutta heitä halutaan käyttää tapahtuman mainonnassa hyödyksi.

Ulkomaalaisuuteni koen rasittavaksi varsinkin byrokratian hoitamisessa. Tänään tuli pohtia työsopimusten lakkauttamisia ja uusien sopimusten kirjoittamista. Onneksi meillä on hyvä sihteeri.

Pärnun lääninrovastin kanssa pohdimme puhelimitse, miten tukea hengellistä työtä suomalaisille turisteille Pärnussa. Kolleegojen kanssa kävimme neuvotteluja uusien lähetystyöntekijöiden tulosta Viroon. Tallinnan lääninrovasti suostui allekirjoituksellaan tukea vuoden 2011 hankkeita Turussa ja Tallinnassa (tuona vuonna nämä kaupungit ovat Euroopan kulttuuripääkaupunkeja). Arkkipiispakin antoi kirjallisen suostumuksensa. Kirjoitin pääkirjoituksen Viron kirkon sanomalehteen. Vierailin kristillisen  taidenäyttelyn avajaisissa  Jaanin kirkossa.

Illalla neuvottelimme Lääne-Harjun lääninrovastin, lähettikolleegojemme ja Sakussa olevan ESIK -nuorisotapahtuman (esik=eteinen) järjestäjien kanssa. Teemana oli, miten edistää seurakuntatyötä Sakun kunnassa, joka on nyt osa Hagerin seurakuntaa. Pitäisikö tähän 8000 asukkaan kasvavaan kuntaan perustaa oma itsenäinen seurakunta?  Jumalanpalveluksia pidetään noin kaksi sataa vuotta vanhassa veljesseurakunnan (herrnhutilaisuus) rukoushuoneessa (paikalla noin 10 mummoa). ESIK nuorisotapahtumassa on viime aikoina ollut noin sata nuorta.

Kauhukseni tajusin, että en ole lukenut mitään kirjaa pitkään aikaan! Huolestuttava merkki.



Mitä kysyisit Jeesukselta?
toukokuu 29, 2008, 00:03
Aihe: kristinusko, usko

“Mitä haluaisit kysyä Jeesus Nasaretilaiselta, Raamatun Kristukselta, jos nyt kohtaisit hänet silmästä silmään?” Kotimaa -lehti (24.4.) kyseli tätä kolmelta henkilöltä jutussa, jonka otsikko oli Kolme kysymystä Jeesukselle.

Kaikkein herättävimmät kysymykset antoi europarlamentaarikko Lasse Lehtinen. Lehtinen kysyisi Jeesukselta:

1.) “Miksei vuorisaarnasi kantanut kauemmaksi.”
Vuorisaarna oli loistava. Siellä sanotaan mm. “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille.” “Älkää kostako pahaa pahalla.” Lehtinen jatkaa: “Olen pitänyt vuorisaarnan epäitsekkäästä hengestä ja sen sanomasta.” “Kansanjoukot olivat hämmennyksissään Sinun opetuksistasi ja sietivät ollakin. Siksi minä ihmettelen, että vielä kaksituhatta vuotta Sinun jälkeesi kristikunta käy opillisia riitoja yksinkertaisista totuuksista.”

Sääli, ettei Lehtinen kerro, mitä nämä yksinkertaiset totuudet ovat, joista kristinusko on käynyt opillisia riitoja. Riitoja on ollut, mutta tuskinpa ne asiat ovat yksinkertaisia olleet. Usein kysymys on ollut siitä, tuleeko kirkon ottaa ohjenuoraksi Raamattu, jossa me kristityt uskomme olevan Jumalan tahto ilmoitettuna vai “yleinen mielipide”. Kirkko on omassa laissaan sitoutunut Raamatun auktoriteettiin.

2. “Miksi Sinun Isäsi antaa väärien profeettojen ja fariseusten tulkita sanaansa omien mieltymystensä mukaan.”
Hyvän opin varjolla, Jeesuksen seuraajat ovat saaneet aikaan kamalia asioita. “Miksei Sinun Isältäsi ole tullut lopullista totuutta esimerkiksi siitä, onko helvetti olemassa ja pääsevätkö kaikki taivaaseen? Naispappeudesta, abortista, kuolemanrangaistuksesta ja homoparien vihkimisestä on niin monta mielipidettä, että en kestä enää kuunnella minkään kirkkokunnan julistuksia näistä asioista.”

Raamatun lukemiseen kuuluu jonkinlainen tulkinta. Epäilemättä Lehtinenkin tulkitsee Raamattua ja kristinuskoa. Tämä tulkinta on erityisen räikeää väittäessään, että Jumala ei olisi sanonut lopullista totuutta helvetistä ja taivaaseen pääsystä!

Kristinusko lähtee siitä, että Jumala on puhunut meille Raamatussa ja ilmoittanut siellä lopullisen totuuden. Jeesuksen opetuksen mukaan helvetti on olemassa! Kaikki eivät pääse taivaaseen! Nämä asiat on niin suoraan sanottu, että kuinka yksikään Raamattuun tutustunut ja ajatteleva ihminen voi sanoa, että lopullista totuutta ei ole tullut! Totta kai, jos ei uskota, että Raamattu on Jumalan ilmoitusta, asia on aivan toinen.

Vaikka naispappeudesta, homoparien vihkimisestä, abortista ja kuolemanrangaistuksesta on monta mielipidettä, se ei tarkoita, että kaikki niistä olisivat oikeita. Raamattu ja kristillinen etiikka näyttävät tässäkin tietä.

Mielipiteiden moneusko aiheuttaa sen, että enää ei haluta kuunnella mitä kirkko opettaa. Entä jos kirkolla olisi esimerkiksi yksimielinen kanta, että homous on syntiä, kuuntelisiko europarlamentikko tätä jatkuvasti?

Kysymys ei ole siinä, eikö asioita ole ilmoitettu meille selvästi, vaan siinä haluammeko me uskoa ilmoitetun totuuden, elää sen mukaan ja puolustaa sitä.

3) Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin miksi ihminen on niin epätäydellinen.
“Jos Jumala todellakin loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin miksi kului miljoona vuotta ennen kuin ihminen osasi rakentaa höyrykoneen? Miksi tarvittiin vielä sataviisikymmentä vuotta lisää ennen kuin joku keksi penisilliinin= Miksi tiede löytää koko ajan uusia lainalaisuuksia luomakunnasta, joka olisi tarvinnut näitä keksintöjä paljon aikaisemmin? Jos Sinun Isäsi on olemassa, niin miksi hän leikkii kuurupiiloa luotujensa kanssa? Miksi hän hylkäsi Sinut yhdeksännellä tunnilla ristillä ja samalla meidät kaikki?”

Tässä päästään jo hyviin teologisiin kysymyksiin. Onnittelut europarlamentaarikolle! Raamattu kertoo meille, että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, synnittömäksi, paratiisissa eläväksi olennoksi. Sama Raamattu kertoo, että tapahtui jotain, joka toi mukanaan synnin ja epätäydellisyyden – syntiinlankeemus. Syntiinlankeemuksen todellisuuden huomioon ottaminen on tärkeää tajutaksemme, että ihminen ei ole enää samankaltainen kuin ennen syntiinlankeemusta. Syntiinlankeemuksen valossa ymmärrämme myös, miksi Jeesuksen täytyi kuolla ristillä.

Olivatko ihmiset ennen tekniikan kehittymistä saamattomia ja onnettomia. Eikö ylenmääräinen tekniikan kehitys ole tuonut maailmallemme myös suurta tuhoa? Vaikka meillä on enemmän lääkkeitä kuin koskaan ihmiset ovat sairaampia kuin koskaan. Jos ihmiskunnan tekninen kehitys olisi ollut nopeampaa, maailma olisi ehkä jo hävinnyt.

Ja lisäksi Jumalalla on aikaa. Miksi ensimmäisten ihmisten olisi pitänyt keksiä höyrykone?

Erittäin hyvä kysymys europarlamentaarikolla on “Jos sinun Isäsi on olemassa, niin miksi hän leikkii kuurupiiloa luotujensa kautta.” Niin, miksi Jumala ei ilmoita itseään selvästi, että kaikki uskoisivat. Yksi vastausyritys on se, että Jumala haluaa, että meidän suhde häneen on rakkaussuhde. Jos hän näyttäisi itsensä selvästi, suhteesta tulisi orjasuhde – kaikki tietäisivät, että on parasta palvella häntä, muuten käy huonosti. Samalla Jumala haluaa ilmoittaa ihmisille. Jo Vanha testamentti kertoo, kuinka luonto julistaa Jumalan kunniaa. Selvimmin Jumala ilmoittaa itsensä ihmiskunnalle Poikansa Jeesuksen kautta sekä Raamatussa.

Ja paras kysymys europarlamentikolta: “Miksi hän hylkäsi Sinut yhdeksännellä tunnilla ristillä ja samalla meidät kaikki?” Jumala todella hylkäsi poikansa Jeesuksen ristillä. Jeesus kuoli ristillä sinun tähtesi, sinun syntiesi tähden. Sinun pitäisi kuolla! Jeesus kuoli puolestasi. Jumala hylkäsi Jeesuksen, jotta sinua ei tarvitsisi hylätä. Jeesuksen ristinkuoleman kautta kaikki syntisi annetaan anteeksi. Pelastut ikuisesta helvetistä ikuiseen taivaaseen.

Nämä siunaukset tulevat niille, jotka turvautuvat Jeesukseen ja tulevat uskossa hänen luokseen.

Jeesuksen tähden Jumala ei hylkää kaikkia. Niin kauan kuin on elinpäiviä on armoaikaa (tai siihen asti kun Kristus tulee takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita). Raamattu varoittaa siitä, että niitä odottaa ikuinen Jumalan hylkäys, jotka eivät tartu pelastukseen (Jeesukseen) kiinni. He ovat ihmisiä, joille Jeesuksen hankkima pelastus ei kelpaa.

Jeesus kuoli ristillä ja avasi taivaan portit – tulkaa kaikki!



Toukokuun viimeisenä keskiviikkona
toukokuu 28, 2008, 22:54
Aihe: Viro, lähetystyö

Ilmat alkoivat lämmetä. Sen huomasin tallatessani katuja Tallinnan vanhassa kaupungissa. Aamulla oli viimeinen neuvottelumme heinäkuun “Neljän tuulen ristiretkeä” varten.  Välillä kävin Jaanin kirkossa etsimässä tuomiorovasti Tammsalua. Kapusin Vanhasta kaupungista portaita pitkin Tallinnan korkealle Toompea mäelle, jossa on myös kirkkomme konsistorio (kirkkohallitus). Yritin viedä arkkipiispalle yhden paperin   koskien vuoden 2011 kulttuurikaupunkiprojekteja allekirjoitettavaksi, mutta hän oli poissa. Tilasin huomiseksi audienssin. Sen jälkeen lähetyskeskukselle toimistoon, jossa menikin iltaan asti. Kotona luin Kotimaa-lehteä, jonka yksi kirjoitus herätti ajatuksia uutta kirjoitusta varten. Sen postitan erikseen.



Kokouksia ja niiden välillä Latviassa käynti
toukokuu 28, 2008, 00:56
Aihe: Uncategorized

Aamulla aloitimme työt Suomen ev.lut. Kansanlähetyksen lähetystyöntekijöiden (joiden joukkoon kuulun) neuvottelulla. Kiitoksia työtoverit, teidän kanssanne on kiva elää ja tehdä työtä.

Puolelta päivin aloitimme matkan työtoverini Kipan ja lähetyskuoromme johtajan Maarjan kanssa etelä-Viron Valgan kaupunkiin, jossa meillä oli paikallisten pastoreiden kanssa neuvottelu syksyn lähetyspäivistä. Matkalla päätimme pysähtyä Viljandiin syömään. Ensimmäinen eteentuleva ruokapaikka oli armeenialainen ravintola. Ruoka (kebab ja itse perunoista lohkotut ranskalaiset) oli hyvää. Kun kerroin käyneeni eilen Tallinnassa kaukasialaisessa ravintolassa syömässä lampaanlihakeittoa (hartsoo), tarjoilija väitti, että hänen keittonsa on paljon parempaa. Lupasin kokeilla, jos saan keiton puoleen hintaan. Ja sain. Keitto oli todellakin paljon mausteikkaampaa ja parempaa.  Tähän ruokapaikkaan on tultava vielä toistekin!

Kello viideksi ehdimme Valgaan. Aikaa jäi sen verran, että poikkesimme Latvian puolella katsomassa, olisiko luterilaisen kirkon ovi auki. Ei ollut. Ajoimme takaisin tämän rajakaupungin Viron puolelle. Rajalla ei ole enää minkäänlaista  kontrollia.

Kokous eri seurakuntien pappien kanssa sujui hyvin. Viron ev.lut. kirkon lähetyspäivistä on viime vuosina kehittynyt ekumeeninen tapahtuma. Nyt mukana oli pastoreita adventisti-, baptisti-, helluntai-, katolisesta- ja luterilaisesta kirkosta.

Kotiin ehdin puolenyön jälkeen. Luen sähköpostit, kirjoitan tämän tekstin ja sitten nukkumaan.



Kotimatkalla ja pitkästä aikaa kotona
toukokuu 27, 2008, 00:53
Aihe: Uncategorized

Lauantai
Aamulla lähdin Wimbledonin asemalta kohti Heathrowin lentokenttää kantaen matkalaukkuja joissa painoi Alfa-kurssin aikana saatu ja ostettu kirjallinen materiaali. Lentokentälle ehdin hyvissä ajoin. Lento Helsinkiin British Airwaysilla oli miellyttävä. Ja mikä parasta: lento ei ollut myöhässä, joten matkani Helsingin lentokentältä lentokenttäbussilla linja-autoasemalle ja sieltä taksilla makasiiniterminaaliin sujui mielessäni olevan minuuttiaikataulun mukaisesti. Päämääränä oli ehtiä kello 19.30 lähtevään Tallinnan laivaan.

Ehdin satamaan ajoissa, mutta siellä selvisi, että laiva ei kulje! Onneksi olivat tehneet varauksen kaksi tuntia myöhemmin lähtevään uuteen Vikingin XPRS laivaan. Tallinnaan laiva saapui puolelta yöin. Kun tulin kotiin puoli yhdeltä perhe oli vielä hereillä katsomassa euroviisujen finaalia. Puoli kahdelta pääsin nukkumaan ja nukuin ruhtinaalliset viisi tuntia.

Sunnuntai
Herätys puoli seitsemältä! En haluaisi – takana raskas viikko vähin yöunin. Eilinen matkapäivä oli rasittava ja unta takana viisi tuntia! Pakko herätä!

Seitsemän jälkeen alkaa työtoverini Kipan kanssa matka kahden ja puolen tunnin matka Tarttoon. Siellä osallistumme Tarton Paavalin seurakunnan jumalanpalvelukseen. Siellä oli historiallinen tilanne: vaikka Joel kuuluu parhaimpiin tuntemiini saarnamiehiin, olin nukahtaa hänen saarnansa aikana! Sori Joel! Saarna oli hyvä, olin vain väsynyt.

Jumalanpalveluksen jälkeen pidimme kokoontumisen kesällä olevan “neljän tullen ristivaelluksen” (nelja tuule ristirännak) merkeissä. Tämä on ensimmäinen aktio-tyyppinen evankelioimistapahtuma Viron ev.lut. kirkossa. Neljä ryhmää neljästä eri ilmansuunnasta lähtee autoilla kulkemaan kohti Viron keskipisteessä olevaa Paiden kaupunkia heinäkuun alussa. Matkalla ryhmät järjestävät hengellistä tilaisuuksia. Minä ja Kipa olemme etelästä lähtevän ryhmän johtajat. Nyt tapasimme ryhmäläisiämme ensimmäistä kertaa. Puhuin evankelioimistyön teologisista perusteista sekä tutustuimme toisiimme. Meillä on hieno ryhmä, ja jäsenetkin ovat kokeneempaa väkeä. Keski-ikä lienee viidenkympin tienoilla. Aktiotyö ei ole vain nuorille!

Illalla ehdimme kotiin seitsemäksi. Jonka jälkeen en pystynyt muuhun kuin löhöilemään sohvalla. Ja odottamaan sopivaa hetkeä nukkumaan menoa varten.

Maanantai
Loistavat yöunet takana! Yli kymmenen tuntia unta! Tästä oli hyvä lähteä virkeänä työtoverini Jukan kanssa Sakun paikkakunnalle vastaanottamaan Ritva ja Veikko Pasasen ryhmämatkan jäseniä. Kerroimme heille kuulumisiamme, Viron kirkon lähetyskeskuksen työstä sekä Jukka kertoi aikeistaan itsenäisen seurakunnan saamiseksi Sakun pitäjään. Kiitoksia, että kävitte kylässä! Ja kiitoksia ruuasta Sakun kartanossa!

Iltapäivällä oli Lähetyskeskuksen pankkiasioiden järjestelyä, joista kiiruhdin suoraan Tallinnan lääninrovasti Jaan Tammsalun kanssa syömään erääseen Tallinnan vanhan kaupungin  ravintolaan. Keskustelimme hengellisen työn iloista ja kipupisteistä sekä Viron ev.lut. kirkosta. Sovimme, että syksyllä aloitan seurakuntakoulun tässä Tallinnan aktiivisimmassa luterilaisessa kirkossa. Joka toinen tiistai tai keskiviikko pidämme seurakuntakoulua ja joka toinen viikko seurakuntalaiset kokoontuvat pienpiireissä kodeissa. Molemmat työmuodot ovat Tallinnassa uusia.

Tallinnan Jaanin seurakunta (Tallinna Jaani kogudus) sijaitsee strategisesti keskeisellä paikalla Tallinnassa. Liikenneyhteydet kirkkoon ovat loistavat. Ulkoisesti meillä on mahdollisuudet tehdä merkityksekästä työtä. Jos vain Jumala antaa sille siunauksensa. Siitä saatte lukea ensi syksynä.

Siitä neuvottelusta kiiruhdin toiseen, Tallinnan Kaarlin seurakunnan nuortentiloihin, joissa suunnittelimme sunnuntaina olevaa Emmauksen messua (Emmause missa). Messu muistuttaa jonkin verran hiljaisuuden messua.  Suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota saarnan suunnitteluun. Tekstiksi valitsimme kertomuksen tyhmästä rikkaasta miehestä, joka eli vain itselleen haluamalla rakentaa suuria aittoja itseään varten.

Illalla tuli vielä vieraaksi lähetystyöntekijämme Venäjällä Anu ja Juha. Pohtimme viron kirkon kysymyksiä ja oli meillä joitakin vastauksiakin. Kiitos vierailusta.

Olin täysin väsynyt – nyt nykkumaan. Huomenna taas yli kahdentoistatunnin työpäivä edessä. Anna voimaa!



Alfakurssi -koulutuksessa Lontoossa – perjantai
toukokuu 27, 2008, 00:45
Aihe: Uncategorized

Aamupäivällä eri maiden alfa-johtajat ja vastuunkantajat kokoontuivat tilaisuuteen keskustelemaan Nicky Gumbelin kanssa. Meitä oli kolmisenkymmentä (itse menin röyhkeästi kutsumattomana vieraana mukaan – olinhan tullut tänne siksi, että oppia alfasta mahdollisimman paljon) ja Gumbel.

Gumbel vastaili kysymyksiin. Eräs ongelma oli se, miten saadaan ihmiset jatkamaan alfatyötä. Vastuunkantajat väsyvät. On erittäin tärkeää, että samaan aikaan etsitään uusia johtajia.

Kiva oli vaihtaa pari sanaa ihan kasvotusten Gumbelin kanssa ja suunnitelmistamme käyttää alfakursseja myös Virossa.

Illalla ostoksien tekoa ja syömistä virolaisten ystävien kanssa kiinalaisessa ravintolassa.

Teologista analyysia alfakurssista tulee toivottavasti piakkoin.



Alfakurssi -koulutuksessa Lontooss -torstai
toukokuu 27, 2008, 00:37
Aihe: Uncategorized | Avainsanat: ,

Alfakurssin  seminaari: Alpha Theology (Alfan teologiaa)

Teol.tri. Graham Tomlin kysyi viimeisessä ja neljännessä teologisessa seminaarissa, miksi kirkkoa käsitellään  viimeisenä neljästä teemasta. Pyhä Henki oli ensimmäinen teema (en ollut kuuntelemassa – Tomlin totesi, että on hienoa aloittaa Jumalan tutkiminen Pyhästä Hengestä). Teemme näin, sillä käsittelemme asiaa Jumalan näkökulmasta. Jumala tekee uutta luovaa työtään seurakunnan kautta. Pyhä Henki ei halua täyttää vain yksittäisiä kristittyjä vaan koko yhteisön, kirkon.

Tomlin lähestyi teemaa ottamalla lähtökohdaksi uskontunnustuksessa mainitut kirkon tuntomerkit: yksi, pyhä, yhteinen (katolinen) ja apostolinen seurakunta.

Kirkko on yksi. Tämä ykseys on Jumalan lahja, se ei ole meidän ponnistelujemme tulos. Erilaiset asiat (kuten kieli ja kulttuuri) erottavat kristittyjä. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole pahoja asioita. Pyhä henki ei tule poistamaan näitä vaan yhdistämään uskovat  eri kielistä ja kulttuurieroista huolimatta.

Jo ensimmäisenä helluntaina Pyhä Henki yhdisti ihmiset, jotka tulivat erilaisista kulttuureista. Tämä yhteys oli Pyhän Hengen lahja. Tomlin muistutti, että kristityt eivät saisi julkisuudessa tuoda esiin kielteisiä asioita toisista kristityistä. Toisten rohkaisu luo yhteyttä; kritiikki epäsopua. Yhteydessä olennaista on näky (vision); yhteinen näky samasta päämäärästä luo todellista yhteyttä.

Kirkko on pyhä. Kirkko Jumalan toimintaväline maailmassa. Se sisältää ajatuksen siitä, että kirkon tulee olla erilainen kuin maailma. Kirkon pyhyys ei ole pelkästään sen jäsenten pyhyyttä (Tomlin toi esiin kiistat Augustinuksen ja donatolaisten kanssa sekä Lutherin, Calvinin ja Zwinglin kiistat radikaaliuskonpuhdistajien kanssa. Donatolaiset ja radikaaliuskonpuhdistajat näkivät kirkon pyhyyden olevan yhtä kuin sen jäsenten pyhyys). Tärkeä kysymys on, tuleeko kirkon pyhyys sen jäseniltä vai Kristukselta. Tomlin vastasi Kristukselta. Kirkko on pyhä vaikka sen jäsenet eivät sitä ole (Tomlin: vaimo on yhä vaimo, vaikka ei eläisi vaimon tavoin; lapsi on yhä lapsi vaikka lähtisi pois kotoa). Vaikka kirkko on pyhä Kristuksen tähden, sen jäsentenkin tulee pyrkiä pyhyyteen (siihen Uusi testamentti kehoittaa).

Kirkko on yhteinen (katolinen). Kirkon katolisuus tarkoittaa sen rikkautta. Tomlin väitti, että ei ole hirvittävän kauheaa, että on erilaisia kirkkoja. Hienoa on se, että monet erilaiset kirkot pystyvät kuitenkin olemaan “yksi kirkko”. Eri kirkoilla on paljon annettavaa toisilleen.

Kirkko on apostolinen kirkko. Apostolisuus tarkoittaa lähetettyä. Kirkko on Jumalan valitsema lähettiläs maailmassa. Tämä valinta ei ole etuoikeus vaan tehtävä – kirkko on olemassa toisia varten.



Alfakurssi-koulutuksessa Lontoossa – keskiviikko
toukokuu 22, 2008, 02:39
Aihe: Uncategorized

Aamu alkoi kansainvälisissä merkeissä.  Monet Euroopan, Afrikan ja Aasian maiden edustajat kertoivat, miten alfa-kurssia järjestetään heidän maassaan. Mikrofonin takana kävi muun muassa yksi Egyptin koptikirkon johtajista, ja hän kertoi alfan toimivan myös koptien keskuudessa.

Eräs eteläamerikkalainen piispa kertoi edustavansa noin tuhatta hiippakuntaa! Piispan mielestä Alfalla on täkeä osa Etelä-Amerikan uudelleenevankelioimisessa.

Graham Tomlin puhui Alfan teologiasta. Tomlin on Holy Trinity Brompton – seurakunnan taustalta syntyneen teologisen koulutuslaitoksen rehtori. Laitos pyrkii kouluttamaan pappeja seurakunnallisessa ilmapiirissä. Tomlin totesi, että pappiskoulutus on aika nuori asia. Ensin heille annettiin akateemista koulutusta kirkkojen ylläpitämissä yliopistoissa (yliopistolaitos juontaa juurensa kirkkoon!). Tulevat papit koulutettiin siis kirkon yhteydessä. Nykyisin vallalla on täysin järjetön tilanne: maallistunut yliopisto kouluttaa pappeja kirkolle! Tomlinin johtaja “St Paul’s Theological Centre” (Pyhän Paavalin teologinen keskus) pyrkii kouluttamaan kirkolle pappeja, jotka saavat valmiudet seurakuntatyöhön  elämällä ja toimimalla seurakunnan yhteydessä.

Tomlinin opetuspuheen aiheena oli “muuttuminen” (transformation). Jeesuksen sanoman ja toiminnan keskipisteenä oli “Jumalan valtakunta”; se on lähellä! Se oli myös Jeesuksen evankeliumin, ensimmäisen saarnan aiheena: Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on lähellä. Jeesuksen teot osoittivat käytännössä, että Jumalan valtakunta saa tilaa. Tärkeintä ei ole Raamatun sanat vaan siellä olevat teot, sanoi Tomkin. “Jeesuksen opetukset ovat selvitystä (Commentary) Jeesuksen teoille. Ensin siis olivat teot, ja niitä seuraa selostus siitä, mitä tapahtui.

Illalla osallistuimme Alfa-kurssin kirkossa. Kuulimme opetuksen Raamatun tärkeydestä. Kun ryhmä jakaantui useisiin keskusteluryhmiin, me vierailijat lähdimme pois.

Päivät ovat täällä pitkiä. Nyt kello on suomenaikaa 2:37; Lontoon aikaa vasta 00:27! Nyt on pakko mennä nukkumaan. Huomenna taas rankka koulutuspäivä. Silmät ovat jo nyt puolikiinni – toivottavasti tähän ei tullut asia yms virheitä.




Alfakurssi-koulutuksessa Lontoossa – tiistai
toukokuu 21, 2008, 00:31
Aihe: Uncategorized

Aamulla “aamuhartautena” oli “Dynamic Prayer Meeting” – dynaaminen rukouskokous.  Mainostaakohan seurakunta joskus myös staattisia, paikallaanpysyviä ja voimattomia kokouksia. Tilaisuudessa oli paljon ylistyslauluja ja rukousta eri ihmisryhmien puolesta.

Aamupäivällä pohdiskeltiin yhtä Alfa-kurssin olennaista osa-aluetta: keskustelua. Puhuja väitti, että evankelioimistyössä 80 % on ihmisten kuuntelua ja myötäelämistä. “Ihmiset tulevat kirkkoon monista syistä, mutta jäävät vain yhdestä syystä – he ovat saaneet sieltä ystäviä.”

Muutenkin korostettiin, että evankeliumin sanomana ei ole ihmisten tuomitseminen heidän elämäntapansa ja tekojensa vuoksi, vaan heitä autetaan tulemaan Kristuksen luokse. Ihmiset kaipaavat rakkautta, anteeksiantoa ja hyväksyntää. Kirkon pitäisi olla tunnettu näistä asioista. Jumalan Pyhä Hengen tehtävä on näyttää ihmiselle myöhemmin myös asioita, jotka Jumalaa murehduttavat.

Olin työryhmässä, jonka teema oli “Alfa katolisessa kirkossa”. Viime vuosina Alfa-kurssit ovat levinneet laajasti katoliseen kirkkon. Useat kardinaalit ja arkkipiispat ovat antaneet kursseille siunauksensa.

Katolinen teologi Raniero Cantalamessa on todennut, että alfa-kurssi on nimensä mukaisesti (alfa = alku) kurssi, joka johdattaa ihmisiä oikean tien alkuun. Se ei pyrikään johtamaan ihmisiä kaikkiin uskomme salaisuuksiin. Siksi katolisessa kirkossa on kehitetty jatkomateriaalia, joka johdattaa ihmisiä katolisen uskon perusteisiin. Tällaisia kursseja tarvittaisiin varmaan muuallakin niitä varten, jotka ovat suorittaneet Alfa-kurssin.

Eilen ja tänään minulle tuli tunne, että tämän konferenssin ainoa tarkoitus ei ole tutustuttaa Alfa-kurssia vaan myös markkinoida karismaattista “New Wine” (uusi viini) -tyyppistä kristillisyyttä. Tai sitten näitä kahta asiaa ei vain voida erottaa toisistaan! Täällä jää vaikutelma, että Alfa-kurssia ei voi järjestää ilman siihen liittyvää karismaattista osaa. Tämän voisi tulkita myös niin, että Alfa-kurssi onkin “uusi viini”-kristillisyyden levittämistä eri kirkkokunnissa.

Tämä kokemuksellisuuden etsiminen ei tietenkään ole itsessään mitään pahaa. Pelkkä tieto ei riitä pitkälle; ihminen tarvitsee myös kokemusta Jumalan rakkaudesta ja anteeksiannosta. Ja Jumalan hyvien (armo-)lahjojen oikea käyttö on kaikille siunaukseksi.

Erittäin hienoa tapahtumassa on ollut tutustua kristittyihin eri puolilta Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. Kyläänkutsuja on tullut muun muassa papeilta Perusta ja Armeeniasta. Kahvilla El Salvadorin piispa kertoi, että hekin käyttävät Alfaa. Katsotaan saako kurssi suosioita myös Viron ev.lut. kirkossa. Ja jos saa niin millä tavalla.



Alfakurssi-koulutuksessa Lontoossa – maanantai
toukokuu 20, 2008, 03:17
Aihe: Uncategorized

Aamulla lähdimme virolaisten ystävien kanssa majapaikastamme Wimbledonista kohti Lontoon keskustassa olevaa Holy Trinity Brompton kirkkoa; ensin pari kilometriä bussilla ja sen jälkeen puolisen tuntia metrolla. Viikon matkalippuni maksoi 37,40 puntaa.

Tapahtumamme, Alpha EMEA-Week, alkoi rekisteröimisellä, jossa heti näin suomalaisia tuttuja Jyväskylästä.  Kaiken kaikkiaan yli tuhannen hengen tapahtumassa oli hyvin kansainvälinen tunnelma.  Oli hienoa tutustua myös turkkilaisten  pieneen delegaatioon.

Aamupäivän luennoissa Alfa-kurssin kehittäjä Nicky Gumbel kertoi Alfa-kurssin perusperiaatteista. Gumbel mainitsi niitä kuusi:

1. Evankeliointi on tehokkainta paikallisseurakunnan kautta. Tämä on tärkeä periaate myös siksi, että näitä seurakuntia on melkein kaikkialla. Jos evankeliointi perustuu suuriin tapahtumiin, joissa on loistavat puhujat ja maailman huippuluokan musiikkiesitykset, niin uskoon tulleet kokevat suuren pettymyksen tullessaan tavalliseen paikallisseurakuntaan. Paikallisseurakunnassa ihmisille tarjotaan heti sitä, mitä tulevat myöhemminkin saamaan. Lisäksi paikallisseurakunta tarjoaa suuren mahdollisuuden ystävyyden tasolla tapahtuvalle evankelioimiselle.

2. Evankeliointi on prosessi. Ennen eurooppalaisilla oli enemmän tietoa kristinuskon perusasioista. Silloin voitiin kehottaa: tule uskoon, anna elämäsi Jeesukselle, käänny kristityksi! Nykyään useimmat ihmiset eivät ymmärrä sellaista puhetta. Tulee usein puhua ihmisille, jotka eivät tiedä kristinuskosta juuri mitään. Tämän vuoksi evankelioiminen on prosessi.

3. Evankelioiminen koskettaa koko persoonaa. Kristillisen sanoman tulee koskettaa a) ihmisen järkeä (kristinuskossa on oma logiikkansa!!) b) ihmisen sydäntä c) omaatuntoa ja d) tahtoa. Vaikka ketään ei saa eikä voi pakottaa uskomaan, heille tulee esittää selvä kutsu uskoa Jeesukseen.

4.  Uuden testamentin evankelioimismallit sisältävät a) klassisen evankelioimismallin (sanat), holistisen mallin (teot) ja voimamallin (ihmeet). Kaikessa on olennaista se, että kirkolle on annettu sanoma julistettavaksi. Tätä sanomaa ei saa matkalla muuttaa. Meitä ei ole kutsuttu sanoman muokkaajiksi vaan eteenpäin antajiksi.  Tosin tämä sanoma tulee aina tietyssä kulttuuripaketissa. Kulttuuri on kuin käärepaperi lahjan ympärillä. Se ei ole itse sanoma. Siksi kulttuuriasioissa voidaan antaa periksi. Gumbel kysyi: onko urkumusiikki osa sanomaa vai pakkausta?

5. Evankeliointi Pyhän Hengen voimassa on sekä dynaamista että tehokasta. Uuden testamentin aikana evankeliointi ei ollut ikävystyttävää. Kristityillä oli sanomaa levittäessä vaikeuksia: heitä naulittiin ristiin, heitettiin leijonille, vangittiin, kidutettiin jne jne. Mutta evankeliumi meni eteenpäin – ja kukaan ei pysty sanomaan, että evankeliumin levittäminen olisi ollut tylsää! Mitä me olemme oikein tehneet tälle evankeliumille!!!

6. Tehokas evankeliointi vaatii jatkuvaa Pyhällä Hengellä täyttymistä. Gumbelin mukaan Apostolien teoissa (huom! kirjan nimi on teot!) mainitaan Pietarin täyttyneen useita kertoja Pyhällä Hengellä. Sama käsky täyttyä jatkuvasti Hengellä on Efesolaiskirje 5:18.  Tämä Pyhän Hengen täyteys on tarkoitettu kaikille kristityille.

- – -

Iltapäivällä osallistuin työryhmään, jossa kerrottiin, miten aloitetaan Alfa-kurssi. Palaan ehkä myöhemmin tähän teemaan.

Illalla anglikaanipiispa Sandy Millar (joka on muuten Ugandan asettama piispa, joka on asetettu tekemään lähetystyötä Lontoossa) puhui Pyhän Hengen osuudesta Alfa-työssä.  Hän kuuluu anglikaanikirkon karismaattiseen ryhmään, joka näkyi kaikessa mitä hän teki ja opetti. Piispa Millar oli loistokaveri!

- – -

Alfakurssia on joskus arvosteltu, että siinä korostuu liikaa Pyhän Hengen työn korostaminen. Itselleni päivän aikana avautui asia uudella tavalla. Pelkkä informaation jakaminen ristinuskosta ei enää riitä. Ihmiset tarvitsevat myös kokemusta Jumalan todellisuudesta. Teemat jotka koskettavat Pyhää Henkeä antaa tähän hyvän mahdollisuuden.

Pyhästä Hengestä opetetaan varsinkin Alfa-kurssiin olennaisena osana liittyvällä leirillä. Monet Alfa-kursiin käyneet kertoivat miten tämä viikonloppu oli heille erityisen tärkeä – siellä he kokivat Jumalan läsnäolon ja kääntyivät kristityksi.

Päivä oli pitkä. Hienoa oli nähdä vanhoja ystäviä ja tutustua uusiin. Päivän opetukset olivat erinomaisia. Kaikkein eniten minua kosketti kuitenkin yhteinen rukous. Jos näin jatkuu edessä on muutama loistava päivä.