Aihe: Kristus, kirkko, kristinusko, usko | Avainsanat: helatorstai, taevaminemispüha, taevas, taivaaseenastuminen, taivas
Tässä tällä viikolla Viron kirkon sanomalehdessä Eesti kirik -ollut kirjoitukseni. Ensin pikakäännös suomeksi sitten alkuperäinen kirjoitus viroksi.
Siin saad lugeda minu artikli ajalehes Eesti kirik (esiteks sama soome keeles).
Kristuksen taivaaseenastuminen – helatorstai
Yksi kauniimmista juhlista on saapunut. Juhlapyhä, joka on täynnä hengellistä ravintoa. Meidän puolestamme ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus otettiin takaisin sinne, mistä hän oli tullut – Isän luokse taivaaseen.
On kulunut neljäkymmentä päivää ylösnousemuksesta. Mitä Jeesus teki niiden päivien aikana? Hän ilmestyi useaan otteeseen opetuslapsilleen ja opetti heitä. Tärkein opetus oli se, että sanoma Jeesuksesta ja kadotuksesta pelastumisesta kuuluu kaikille ihmisille. Seurakunnan tehtävä on kutsua kaikkia ihmisiä parannukseen ja uskoon.
Tämä tehtävä on vieläkin kesken. Maailmaan syntyy koko ajan uusia ihmisiä, joille tulee kertoa Jeesuksesta. Virossa on vielä paljon niitä, jotka eivät tunne Kristusta ja koko maailmassa on satoja miljoonia ihmisiä, joilla ei ole edes mahdollisuutta kuulla. Jos seurakunta ei kutsu ihmisiä uskoon, se ei ole enää kristillinen seurakunta vaan on muuttunut muinaisjäänteeksi.
Maapallo on pyöreä. Jos sanoisimme jokaiselle ihmisille, että näytä sormella taivaaseen päin, he näyttäisivät eri suuntiin. Mihin siis Jeesus meni?
Taivas ei ole kaukana
Jeesuksen taivaaseenastuminen ei tarkoita, että hän olisi mennyt johonkin miljoonien valovuosien päähän, vaan hän meni toiseen todellisuuteen. Se toinen todellisuus on kuitenkin jotain konkreettista, jossa Jeesus ruumiillisesti hallitsee. Se on paikka, jossa Jeesus valmistaa meille asuinpaikkaa.
Kun Jeesus astui taivaaseen, hänet korotettiin Jumalan oikealla puolelle [viroksi: oikealle kädelle]. Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoi tästä: “Jumalan oikea käsi on kaikkialla”.
Jeesus opetti meitä rukoilemaan: “Isä meidän, joka olet taivaassa…”. Vaikka Jumala on taivaassa, hän on niin lähellä, että hän kuulee meidän rukoukset.
Jeesus on nyt taivaassa, mutta hän sanoi olevansa joka päivä meidän kanssamme (Mt 28:20). Hän on taivaassa, mutta myös siellä, missä kaksi tai kolme on kokoontunut hänen nimessään (Mt 18:20). Jeesus on aina siellä, missä evankeliumia julistetaan ja ehtoollista jaetaan.
Miksi Jeesus meni taivaaseen?
Jeesuksen taivaaseenastuminen tarkoittaa voittoa pahuudesta sekä Jeesuksen asettamista universumin kuninkaaksi.
Jeesuksen taivaaseenastuminen tarkoittaa, että Jeesus on toisenlainen uskonnollinen hahmo. Missä ovat uskontojen perustajat ja filosofit? He ovat kuolleet. Heidän hautansa on keskellämme. Missä on Jeesus? Hänen hautansa on tyhjä, hän nousi kuolleista, otettiin ylös taivaaseen ja hallitsee universumin kuninkaana.
Taivaaseenastuminen tarkoittaa myös sitä, että Jeesus sai työnsä menestyksekkäästi päätökseen. Kaikki se mitä varten hän tuli, sai tehtyä. Hän meni nyt takaisin lähtöpaikkaansa: “Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle. Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla kuin te näitte hänen taivaaseen menevän” (Apt 1:11).
Taivaaseenastuminen tarkoittaa, että meillä kristityillä on edustaja taivaassa, joka on jatkuvasti kiinnostunut meidän elämästämme, kuulee meidän rukouksiamme ja rukoilee itsekin meidän puolestamme (Hb 7:25).
Taivaaseenastuminen muistuttaa meille kristinuskon ainutlaatuisuudesta. Jeesuksen nimi on kaikista nimistä korkein.
Mika Tuovinen,
Viron ev.lut. kirkon lähetyskeskuksen johtaja
***
Kristuse taevaminemispüha
Käes on üks ilusamatest pühadest. Püha, mis on laetud vaimuliku moonaga! Meie eest risti löödud, üles tõusnud Kristus võeti tagasi sinna, kust ta oli tulnud – Isa juurde taevasse.
On möödunud nelikümmend päeva ülestõusmisest. Mida Jeesus tegi nende päevade jooksul? Ta ilmus mitmel korral jüngritele ning õpetas neid. Tähtsaim õpetus oli see, et sõnum Jeesusest ning pääsemine hukatusest kuuluvad kõigile inimestele. Koguduse ülesanne on nüüd kutsuda inimesi pöördumisele ja usule.
See ülesanne on jätkuvalt pooleli. Maailma sünnib kogu aeg uusi inimesi, kellele tuleb kuulutada. Eestis on veel palju neid, kes Kristust ei tunne, ning maailmas sadu miljoneid inimesi, kellel pole võimalust Jeesusest kuulda. Kui kogudus ei kutsu inimesi usule, ei ole ta enam kristlik kogudus, vaid on muutunud reliikviaks.
Maakera on ümmargune. Kui annaksime igale inimesele käsu, et nad peavad näpuga näitama taeva poole, siis näitaksid nad erinevatesse suundadesse. Kuhu siis Jeesus läks?
Taevas ei ole kaugel
Jeesuse taevaminek ei tähenda, et ta oleks läinud kuskile miljonite valgusaastate taha, vaid ta läks ära teise reaalsusesse. Samas see reaalsus on midagi konkreetset, kus Jeesus praegu ihulikult valitseb. See on koht, kus ta valmistab meile aset.
Kui Jeesus läks taevasse, ülendati ta Jumala paremale käele. Usupuhastaja Martin Luther ütleb selle kohta, et «Jumala parem käsi on kõikjal».
Jeesus õpetas meid palvetama: «Meie isa, kes sa oled taevas…» Kuigi Jumal on taevas, on ta nii lähedal, et kuuleb meie palvet.
Jeesus on praegu taevas, aga ta ütles, et on iga päev meie juures (Mt 28:20). Ta on taevas, aga ka seal, kus kaks või kolm on koos tema nimel (Mt 18:20). Jeesus on alati seal, kus evangeeliumi kuulutatakse ja armulauda jagatakse.
Miks Jeesus läks taevasse?
Taevaminek tähendab võitu kurjuse üle ja Jeesuse kroonimist universumi valitsejaks.
Taevaminek tähendab, et Jeesus on teistsugune. Kus on suured usundite rajajad ja filosoofid? Nad on surnud. Nende hauad on meie juures. Kus on Kristus? Ta haud on tühi, ta tõusis surnuist üles, võeti üles taevasse ja valitseb universumi kuningana.
Taevaminek tähendab ka seda, et Jeesus lõpetas oma töö maa peal. Kõik see, milleks ta oli tulnud, on tehtud. Ta võis minna tagasi sinna, kust tuli.
Taevaminek tähendab, et ta tuleb tagasi maa peale «kohut mõistma elavate ja surnute üle». «Galilea mehed, mis te seisate siin ja vaatate üles taevasse? See Jeesus, kes teilt võeti üles taevasse, tuleb samal kombel, nagu te nägite teda taevasse minevat.» (Ap 1:11)
Taevaminek tähendab, et meil kristlastel on esindaja taevas, kes jätkuvalt huvitub meie elust, kuuleb meie palveid ning palvetab ise meie eest (Hb 7:25).
Taevaminemispüha tuletab meelde ristiusu ainulaadsust. Jeesuse nimi on üle kõikide nimede.
Mika Tuovinen,
Misjonikeskuse juhataja
Lähetystyö ei ole saarnaamista suurille ihmisjoukoille palmujen alla. Täällä Virossa ei ole palmuja eikä suuria ihmisjoukkojakaan. Suurimpiin kirkkoihin kokoontuu sunnuntaisin viitisen sataa ihmistä. Maalla saattaa joskus pappi olla yksin kanttorin kanssa – varsinkin talvella kylmässä kivikirkossa. Viron evankelis-luterilaisessa kirkossa on kaksi eri “kirkkoa”: kaupunkiseurakunnat ja maalaisseurakunnat. Maaseudulla pienet seurakunnat painivat taloudellisten huolien alla, pientä palkkaa maksetaan yhdelle työntekijälle, papille, voimavarat menevät vanhojen kirkkojen kunnostukseen. Varsinaiseen seurakuntatyöhön ei riitä voimia. Seurakunnista on tullut vanhojen rakennusten kahlitsemia.
Minulla asiat on aika hyvin. Mikäs täällä Tallinnassa on olla suomalaisena lähetystyöntekijänä. Työhuoneeni on lämpöinen, työyhteisö mukava, internet ja puhelin toimivat, saa keskittyä sellaiseen työhön josta nauttii!! Ja siitä maksetaankin jotain (ei kovin paljoa!).
Lähetystyöntekijän päivä
Tänään lähetystyöntekijä meni toimistolle puoli yhdeksitoista. Ensi töiksi hän asetti lauantaina saadun Lähetyskuoron suuren kuvan käytävän seinälle. Sitten keskusteli sihteerin kanssa talousasioista. Hän pohtii menikö yöllä lähettämä juttu kirkon sanomalehteen, sillä mitään vastausta ei ollut tullut. Tämän jälkeen hän ajoi (11.30) arkkipiispan luokse keskustelemaan evankelioimistyön kehittämisestä. Matkalla tuli väistellä suuria turistilaumoja Toompea-kukkulalla. Tyhjää aikaa 30 minuuttia ennen seuraavaa kokousta – nyt ei hampurilaiselle vaan kotiin syömään. Ja sitten taas lähetyskeskukseen pitämään kehityskeskustelua työntekijän (13.00) kanssa. Kahden tunnin kokouksen jälkeen alkaa suoraan työntekijäkokous (15.00), jota joudun nopeuttamaan (“eikö me voitaisi käsitellä tätä ensi viikolla…” – sori työtoverit), sillä lähetystyöntekijä lupasi viedä lapsensa ensimmäiselle ratsastustunnille ennen neljättä kokousta kello 17 (ja ennen sitä tehdä työtoverin kanssa strategia viiden kokoukseen). Viideltä kokoontuu Viron kirkon ensimmäisten kirkkoneuvostojen esimiesten päivien järjestelykomitea viimeiseen kokoukseensa, jossa lähetystyöntekijä kävi komitean kanssa päivien palautetta ja tilinpäätöstä lävitse. Välillä hän vie lapsen kotiin ratsastuksesta. Ja taas kokoukseen, joka loppui juuri kun lähetystyöntekijä saapuu taas paikalle! Ja seitsemän jälkeen kotiin.
Lähetystyössä on hyvin monenlaisia tehtäviä. Mutta kaikki tähtäävät lähetyskäskyn toteuttamiseen: “Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…”
sunnuntai ja maanantai
Sain pidettyä kaksi perättäistä vapaapäivää (ensimmäistä kertaa tänä vuonna!).
tiistai
Olin pitämässä seurakuntakoulua Etelä-Virossa Põlvan seurakunnassa. Linja-automatka kestää vähän yli kolme tuntia suuntaansa. Mutta olen alkanut nauttia tästä ajasta kun saa torkkua ja ajatella omia juttuja. Paikalla oli myös Viron kirkon sanomalehden päätoimittaja, joka pyysi että kirjoittelisin lehteen.
keskiviikko
Aamulla pidimme “Neljän tuulen ristiretki” (Nelja tuule ristirännak) -evankelioimismatkan suunnittelukokouksen. Heinäkuun alussa neljä eri nuortenryhmää lähtee neljästä Viron ilmansuunnasta kohti keski-virolaista Paiden kaupunkia. Matkalla pidetään esillä hyvää sanomaa ja sitten Paidessa on suurempi tapahtuma.
Uutena asiana työpaikallani aloitin kehityskeskustelut. Tänään oli ensimmäinen työntekijämme vuorossa. Asia on tarpeen.
torstai
Toimistopäivä. Kirjoittamista ja kokouksia. Pohdimme muun muassa Viron kirkon teologisen instituutin kanssa Saksasta tuodun seurakuntakoulun „Christ werden – Christ bleiben“ (kristityksi tuleminen – kristityksi jääminen) kehittämistä Virossa. Kiitos sinulle Michael Schümers, joka olet tuonut tämän kurssin Viroon. Pohdimme myös uutta nimeä nykyisen vironkielisen nimen “Reis usumaale” (matka uskonmaalle) tilalle.
perjantai
Ajoin 160 kilometrin päähän Avinurme-nimiselle paikkakunnalle. Siellä pidin kaksi uskontotuntia lukiolaisille islamin ja kristinuskon suhteista; erityisesti korostin tietysti kristinuskon ainutlaatuisuutta (mm. Jumala tuli itse ihmiseksi Jeesuksessa, varma lupaus syntien anteeksiantamuksesta ja ikuisesta elämästä).
Tämän jälkeen oli tilaisuus seurakuntatalolla, jossa keskustelimme miten evankeliumi voisi mennä Virossa paremmin eteenpäin. Itse näen kaksi tietä: elävät seurakunnat (mikään lähetyskeskus Tallinnassa ei voi evankelioida koko Viroa – eikä edes osaa siitä!) ja aktiiviset seurakuntalaiset, jotka elämällään ja elämäntavallaan tuovat uusia ihmisiä seurakuntaan.
Illalla olin “Tallinna Gospelkoor” -kuoron konsertissa, jossa myös Sarianna-tyttäreni laulaa. Loistava konsertti loistavine solisteineen (kuorossa laulaa mm. hallitseva Viron Idols-voittaja Birgit Õigemeel ja muitakin Viron huippulaulajia). Ja sitten McDonaldsin kautta kotiin.
lauantai
Päivän kohokohta oli Viron kirkon lähetyskeskuksen Lähetyskuoron (Misjonikoor) 10-vuotiskonsertti Kosen kaupungissa (40 km Tallinnasta) sekä sitä seurannut juhla. Puhuin konsertissa teemasta “Valkoinen asu” (viroksi “Valge rüü” – kuoron viimeisin CD on tämän niminen). Kivikirkossa oli tosi kylmä, vaikka ulkona oli 18 astetta lämmintä. Toivottavasti kukaan kuorolaisista ei vilustunut – itselläni on kurkku kipeä ja vaimo tuolla taustalla aivastelee!
Luin hienon pääkirjoituksen “Kirkko ja kaupunki” -lehdestä. Kirjoituksen lähtökohtana oli yhdeksän suomalaisen kuolema Espanjan liikenneonnettomuudessa. Taidokkaasti ja kauniisti kirjoitettu artikkeli!
Samalla uteliaisuus heräsi: mitä kirjoittaja tarjoaa ihmisille, jotka elävät “kuoleman varjon maassa”? Heitä muistetaan jumalanpalveluksen esirukousosassa, heitä varten järjestetään iltakirkkoja, suruaan läpikäyvät ihmiset tarvitsevat vierelleen ymmärtäviä ja kuuntelevia ihmisiä. Hyviä ohjeita! Mutta riittävätkö vain ne? Eivät riitä.
Hienossa kirjoituksessa todetaan (kuten kristilliseltä kirjoitukselta pitää odottaakin), että maanpäällisen elämän aika on rajallinen. Lisäksi toivotaan (liian optimistisesti?): että ihmiset valmistautuvat koko ajan kuolemaansa varten.
“Elämällä on mittansa. Kaikki on viime kädessä valmistautumista lähtöön. Onnettomuudet Estonia, tsunami, Konginkangas, Jokela, muistuttavat erityisellä tavalla, ettei elämää voi loppuun saakka hallita.”
Parasta apua kirkon puolelta kirjoittajan mukaan lienee hengellisyys ja uskonto (=”istuutuminen kirkon penkkiin, kynttilän sytyttäminen”). Jotkut ovat valmiita tekemään tämän, vaikka uskoa pidetäänkin yksityisasiana.
“Kriisitilanteissa ovat kaikkina aikoina heränneet myös hengelliset kysymykset. Hengellisyys ja uskonto, istuutuminen kirkon penkkiin, kynttilän sytyttäminen tuovat helpotusta ja rauhaa, vaikka hengellisyys muuten pidetään yksityisasiana.”
Joskus minusta tuntuu, että kirkko itse ei uskalla ottaa “tosi suuria” kysymyksiä puheeksi. Mitä on kuolema? Mitä on kuoleman jälkeen? Onko taivas ja helvetti todellisuutta? Kuka joutuu helvettiin? Kuka pääsee taivaaseen? Mitä tarkoittaa, että uskomme ruumiin ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään?
Entä jos kirkko itse tukahduttaa nämä hengelliset kysymykset jatkuvalla psykologisoinnilla?
Ainakaan kirkko ei kehota julkisesti jäseniään (melkein 80% kansasta) pohtimaan näitä kysymyksiä. Miksi? Mitä pelätään? Sitäkö, että ihmiset suuttuvat ja eroavat kirkosta? Vai eikö julkista sanaa käyttävät kirkon johtajat enää usko tuonpuoleisuuteen, taivaan ja kadotuksen olemassaoloon, siihen että vain usko Jeesukseen pelastaa ihmisen? Joka tapauksessa äänet, jotka kehottavat valmistautumaan kuolemaan ja kohtaamaan sen jälkeen Jumala, ovat julkisesta keskustelusta kadonneet.
Lehden taitava kirjoittaja kuitenkin uskoo, että kuolleet menevät johonkin, jossa jokin (ilmeisesti Jumala vaikka sitä ei mainita) ottanee heidät vastaan. Kirjoittaja siteeraa Anna-Mari Kaskista:
“Ota hänet vastaan, tuuli hiljaa puhaltaa. Ota hänet vastaan, virta kantaa kulkijaa. Ota hänet vastaan rantaan suuren rauhan maan. Ota hänet vastaan, kotisatamaan.”
Onneksi Jumala ottaa vastaan! Hän ottaa vastaan (vain) ne, jotka maan päällisen elämänsä aikana ovat turvautuneet Jeesukseen! Heitä odottaa kotisatama.
Herra ole meille ja Espanjan onnettomuudessa kuolleille armollinen Kristuksen tähden!
Aihe: Viro, evankeliointi, kirkko, kristinusko, lähetystyö | Avainsanat: Graham, Kristuspäivä
Viro, Latvia, Liettua suunnittelevat suurta evankelioimistapahtumaa – tai tarpeen vaatiessa kolmea! Eilen ja tänään olin mukana Baltian maiden eri seurakuntien johtajien tapaamisessa, jossa suunniteltiin Billy Grahamin evankelioimisjärjestön evankelioimistapahtumia. Viron ev.lut. kirkon arkkipiispa Andres Põder antoi minulle tehtäväksi olla järjestelyjen päävastuussa luterilaisten puolelta. Pääpuhujaksi tulisi Billy Grahamin poika Franklin Graham.
Tapahtumassa Billy Graham Evangelistic Association (BGEA) -järjestön apulaisjohtaja Tom Phillips kertoi innostavia uutisia eri puolilla maailmaa olleista Festivaaleista. Lisäksi korostettiin, että tapahtuma onnistuu vain jos koko kristillinen seurakunta (kaikista kirkkokunnista) saadaan mukaan toimimaan aktiivisesti Festivaalin eteen – järjestö ei enää järjestä ristiretkiä (crusade), kuten aikaisemmin, vaan niiden nimi on muutettu positiivisemmaksi (Festivaali).
Kerroin Tom Phillipsille Viron kirkon tilanteesta ja kutsuin hänet järjestämään vielä erikoiskoulutusta luterilaisen kirkon papeille, jotta oma kirkkomme, sen seurakunnat ja jäsenet, osallistuisivat aktiivisesti tapahtuman järjestämiseen.
Tapahtumassa myös Hannu Hatanpää mainosti Suomessa lokakuussa olevaa “Kristus-päivää” ja kutsui Baltian kristittyjä osallistumaan tapahtumaan. Myös BGEA järjestön Itä-Euroopan työn johtaja Viktor Hamm innosti meitä johtajia.
Jotain hyvää alkaa tapahtua…
Suomen valtakunnallinen Kristus-päivä, mahdolliset Toivon Festivaalit Baltiassa yms yms.
Kaikki tapahtumat perustuvat siihen, että “Jumalan kansa” eli kaikki kristityt alkavat toimimaan aktiivisesti evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Jumala tekee uutta, ettekö sitä jo huomaa! Elämme eskatologisesti merkittävää aikaa; Kristuksen takaisintulo, viimeinen tuomio, ihmiskunnan jakautuminen kadotettuihin ja pelastuneisiin on lähellä. Vain usko Jeesukseen pelastaa – ja usko tulee kuulemisesta. Jumalan kansan on aika rukoilla herätystä ja kutsua ei vain ihmisiä vaan kaupunkeja ja kansoja Jeesuksen luokse. Olethan sinäkin osa tätä suurta työtä!
Aihe: Uncategorized
Papille ainakin 345 euroa palkkaa!
Lehdessä oli kaksi uutista: Viron ev.lut. kirkon pappien palkaksi (jota ainakin on maksettava) on määrätty 5400 Viron kruunua (n. 345 euroa!). Keskipalkka Virossa on kaksi tai kolme kertaa suurempi! Mutta tämä on jo hieno ja tärkeä askel varsinkin maaseudun papeille – kirkko lupaa maksaa heille yli kolme sataa euroa kuussa! Siitä on sitten vähennettävä tietenkin verot!
Euroopan pakanallisin maa
Virossa järjestettiin mainoskilpailu, jonka voittivat nuoret idealla, joka kertoi Viron olevan Euroopan pakanallisin maa. En osaa verrata Viroa kaikkiin Euroopan maihin, mutta ei ajatus kaukana totuudesta ole. Virossa kristillisiin kirkkoihin kuuluu pieni osa väestöstä.
Mutta vanha totuus pätee yhä: ihmisen uskonnollisuus ei häviä mihinkään, se vain muuttaa muotoaan. Ei Viro ole pakanallinen siinä mielessä, että täällä ei uskottaisi. Eikä siinä mielessä, että uskottaisiin vanhoihin (pakanallisiin) luonnonuskontoihin. Erilaista taikauskoa, ennustajalla käyntiä riittää. Ihmiset etsivät apua erilaisilta ihmeparantajilta. Tuonpuoleisuus kiinnostaa.
Vääristynyt kuva Viron kristillisyydestä
Monet suomalaiset luulevat, että Virossa kristinuskon ja seurakunnan tilanne on samanlainen kuin Suomessa. Ei ole! Viron kirkon johto myöntää elävänsä lähetystilanteessa, jossa suurin osa kansasta ei ole koskaan kirkossa käynytkään.
Suomen kristittyjen ja kirkkojen tukea tarvitaan vielä pitkään!
On keskiyö. Ylikin. Tulin juuri pitämästä seurakuntakoulua etelä-virolaisesta Põlvan kaupungista. Aiheenamme oli armolahjat, niiden löytäminen ja käyttö.
Raamatussa on kolme pidempää luetteloa armolahjoista:
- Room. 12:6-8
- 1.Kor. 12:4-11, 28-30
- Ef. 4:10-12
Kyselin seurakuntakoululaisilta, miten löydämme armolahjamme. Tässä heidän vastauksiaan:
- Meille tulee sisäinen tieto lahjastamme. Pitää alkaa sitten toimimaan sen tiedon mukaan.
- Teemme seurakunnassa jotain. Huomaamme, että teemme sitä hyvin ja nautimme siitä. Se onkin armolahjamme.
- Saamme siitä tiedon profeettojen kautta.
- Saamme siitä tiedon unessa.
- Luemme Raamatua ja samalla huomaamme, että meillä on jokin siellä mainittu lahja.
Kiitoksia ajatuksistanne seurakuntakoululaiset! On kuitenkin hyvä muistaa, että
- jos tunnemme jonkin asian tekemisessä epävarmuutta ja vastenmielisyyttä, se voi johtua siitä, että meillä ei ole siihen liittyvää lahjaa tai kutsumusta. Tämä on ehkä tilanne tavallisesti. Kuitenkin on tärkeää huomata että jos emme osaa tehdä jotain tai vihaamme jonkin asia tekemistä , se voi myös johtua myös asiaan liittyvistä menneistä huonoista kokemuksistamme. Tällöin Jumalan pitää parantaa meidän tunne- ja kokemusmaailmamme, jotta voimme tehdä sitä, mihin Jumala meitä kutsuu.
- profetioiden ja unien kanssa tulee olla varovainen. Pelkästään niihin ei saa luottaa. Ne voivat parhaimmillaan vahvistaa kutsua jonka kanssa kipuilemme.
Aamulla kokoonnuimme työyhteisömme kanssa pohtimaan työmme lyhyen- ja pitkäntähtäimen suunnittelua. Jatkamme sitä tällä viikolla joka aamupäivä.
Työpäivälle tuli taas mittaa 15 tuntia. Näyttää etten vielä osaa hallita aikaani uudessa työpaikassani Lähetyskeskuksen johtajana. Haluaisin nimittäin vierailla (puhua, rohkaista ja opettaa) mahdollisimman paljon myös seurakunnassa.
Nyt pitää mennä kuudeksi tunniksi nukkumaan, jotta aamulla saamme aloittaa kahdeksan jälkeen virkeänä kokousta!
Viron ev.lut. kirkon arkkipiispa Andres Põder soitti. Hän oli innostunut suomalaisten Kristus-päivän järjestäjien vierailusta niin paljon, että halusi virolaistenkin osallistuvan Turussa lokakuussa järjestettävään Kristus-päivään. Pyysi, että järjestäisin asian siten, että jokaisesta Viron maakunnasta olisi päivässä edustettuna lipunkantaja. Totta kai lupauduin ottamaan järjestelyvastuun itselleni. Laitoin Kristus-päivän kalenteriini heti viime syyskuussa kun kuulin siitä ensimmäisen kerran.
Kristus-päivä järjestetään Turkuhallissa 17.-18.10.2008. Päivään odotetaan kymmentätuhatta rukoilijaa eri kirkoista. Lisäksi jokaisesta Suomen kunnasta odotetaan oman kunnan lipunkantajaa!
Kristus-päivästä löytyy lisätietoja osoitteessa: http://www.kristuspaiva.fi/ .
Sieltä voit myös varmistaa, vieläkö pääsisit kuntasi lipunkantajaksi! Nähdään Turussa!
Aihe: Kristus, evankeliointi, kirkko, kristinusko, lähetystyö, usko | Avainsanat: Areiopagi, Jeesus, kääntymys, Parannus, pelastaja, tuomiopäivä
Olimme vaimoni kanssa (vuosia sitten!) häämatkalla Ateenassa. Se tuli mieleen tänään kun olimme Tallinnan lähellä Nõmmen seurakunnan jumalanpalveluksessa. Kirkkoherra Ove Sander saarnasi Paavalista Ateenan Areiopagilla (Apt 17:16-32).
Ove painotti mm. seuraavaa:
- “Odotellessaan Ateenassa matkakumppaneitaan Paavali näki joka puolella kaupunkia epäjumalankuvia, ja tämä sai hänet kuohuksiin” (Apt 17:16). Paavalia otti pannuun! Hän menetti (ainakin sisäisesti) malttinsa nähdessään että ihmiset eivät kunnioita yhtä ja ainoaa Jumalaa. Nykyään ajatellaan, että kristittyjen pitää olla kilttejä ja rauhallisia. Pyhä kristitty ei suutu!! Paavali osoittaa toisenlaista asennetta: on asioita, jotka ovat niin tärkeitä, että on niiden puolesta syytä suuttua ja yrittää vaikuttaa, että asiat menisivät parempaan suuntaan.
- Paavali sanoi saarnansa alussa: “Te olette jumalaapelkääväisiä ihmisiä”. Hän toi tämän positiivisen asian esiin, jotta syntyisi kosketuskohta kuulijoihin. Kaikessa viestinnässä on luotava ensin yhteys. Paavalikin hallitsi retoriikan. Todellisuudessahan Paavali ajatteli (ja sanoi sen myös), että noista Ateenan jumalakuvista ei ole mitään hyötyä.
Ove käsitteli näitä kahta (ja jotain muutakin) teemaa perusteellisesti, mutta pidemmälle Ove tällä kertaa ei päässyt. Hän kyllä mainitsi Paavalin puheen lopun, mutta ei ehtinyt sitä enää kommentoida. Paavali sanoo saarnansa huippukohdassa näin:
“Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista.” (Apt 17:30-31)
Siinä on lyhyesti sanottu se, miksi Paavali näki mieletöntä vaivaa. Siinä on sanottu kristillisen saarnan ydinsisältö (voit miettiä kuulitko jotain sen kaltaista viimeksi kirkossa):
- Jumala on luonut kaiken.
- Jumala vaatii, että kaikki ihmiset tekevät parannuksen.
- Miksi tulee tehdä parannus? Kohta tulee tuomiopäivä, jolloin jokainen maailman asukas seisoo Jumalan edessä.
- Tuomarina on Jeesus. Sama Jeesus, joka kuoli puolestamme ja nousi kuolleista ylös kolmantena päivänä.
Parannus tarkoittaa kääntymistä Jeesuksen puoleen, uskomista häneen, hänen avuksi huutamistaan. Nimi Jeesus tarkoittaa pelastajaa. Me hukumme, joudumme ikuiseen kadotukseen ilman uskoa Pelastajaan.
Yksi elämäsi tärkeimmistä kysymyksistä on: oletko pelastettu?
Tuomiopäivä on kohta: oletko pelastettu?
