Aihe: Viro, kirkko, luterilainen | Avainsanat: EELK, juhatuse esimees, kogudus
Tänään minulla on ollut suuri kunnia osallistua ensimmäisille Viron ev.lut. kirkon kirkkoneuvostojen puheenjohtajien konferenssille (I EELK koguduste juhatuste esimeeste konverents). Konferenssi jatkuu vielä huomenna sunnuntaina. Tapahtumapaikkana on Voore-niminen paikkakunta Palamusen lähellä (Voore külalistemaja).
Suomessa kirkkoherra toimii kirkkoneuvoston puheenjohtajana. Virossa tässä virassa toimii maallikko. Konferenssiin oli kokoontunut noin puolet Viron seurakuntien kirkkoneuvostojen puheenjohtajista.
Päivien aluksi kirkkoherra Eenok Haamer piti alkuhartauden. Arkkipiispa Andres Põder, kunnanjohtaja Jüri Morozov, Palamusen seurakunnan kirkkoneuvoston puheenjohtaja Arne Tegelmann toivat omat tervehdyksensä.
Luentoja ja puheenvuoroja käyttivät professori Ülo Vooglaid, sosiaaliministeri Maret Maripuu, Viljandin maaherra Kalle Küttis, Rakveren kirkkoneuvoston puheenjohtaja Karl Mäesepp.
Puheissa todettiin, että kirkko tekee tärkeää työtä virolaisen yhteiskunnan hyväksi erityisesti sosiaalisen työn alueella. Eräs puhuja totesi pelkäävänsä sitä, että seurakunta muuttuu vain yhteiskunnan ongelmakohtien paikkaajaksi. Puhuja ei halunnut tällaista kirkkoa. Kirkon tulee ennen kaikkea käsitellä hengellisiä kysymyksiä.
Päivän aikana kokoontuivat myös erilaiset työryhmät. Raha (varsinkin sen puute), johtaminen, ihmissuhteet, suhteet seurakunnissa sekä suhteet seurakunnan ja yhteiskunnan välillä ovat ajankohtaisia teemoja Virossakin.
Vuoden puheenjohtaja
Illalla äänestettiin siitä, kenestä tulee „vuoden kirkkoneuvoston puheenjohtaja“. Ehdolle oli asetettu kolme puheenjohtajaa:
- Ago Kaljuste, Hagerin seurakunta
- Kaja Tassa, Nõmme Rahu seurakunta
- Tiina Võsu, Lääne-Nigulan seurakunta
Ilahduin lukiessani jokaisesta kirjoitetun lyhyen selvityksen. Tässä on kolme maallikkoa, jotka ovat tehneet paljon oman seurakuntansa ja koko kirkon hyväksi. Valitettavasti vain yksi heistä saa palkinnoksi matkan pyhälle maalle, Israeliin.
Illan päätteeksi Viljandi Jaani seurakunnan nuoret lauloivat meille sekä kertoivat, miten he löysivät tiensä Jumalan luokse. Kiitoksia nuoret hienoista lauluista ja todistuksestanne.
Mitä puhut lapsillesi?
Eräs mies nousi seisomaan ja sanoi, että nuoret ovat tuoneet hänelle erityisen sanoman! Muutama Viljandin seurakunnan nuori kertoi riittämättömyyden tunteestaan. He olivat koulussa ja harrastuksissaan menestyviä, mutta kotona heitä ei koskaan kehuttu eikä osoitettu rakkautta. Jos kokeesta tuli melkein täydet pisteet, vanhemmat eivät olleet iloisia, vaan totesivat, että ehkä ensi kerralla menee kaikki oikein. Mikään ei riittänyt vanhemmille! Seurakunnassa he löysivät Jumalan ja yhteisön, joka rakastaa heitä!
Tähän liittyy myös juttu jonka professori Vooglaid mainitsi luennossaan. Eräs nuori oli menossa vierailulle perheeseen, jossa oli lapsia. Professori sanoi nuorelle: „Ota paperi ja jaa se viivalla kahteen osaan. Oikean puoleiseen osaan tee merkintä aina kun vanhemmat moittivat lasta tai käskevät häntä tekemään jotain. Vasemmalle puolelle tee merkintä, jos vanhemmat sanovat jotain muuta (ihan mitä tahansa!) lapselle.“ Arvaatko tuloksen? Oikea puoli täyttyi merkinnöistä! Vanhemmat pääasiassa jakoivat käskyjä ja kieltoja!
On suuri ihme, että lapsistamme tulee (jos tulee!) suhteellisen järkeviä!
Tässäpä meille vanhemmille, kasvattajille, papeille ja muille sanoma täksi päiväksi!
Aihe: Jumala, Kristus, islam, kirkko, kristinusko, lähetyssaarnaaja, lähetystyö, usko | Avainsanat: Jeesus, SLEY, Parzany, SLEF, evankeliumi, pelastus
Lumisadetta
Lumisade jatkui koko päivän. Jalat ovat väsyneet lumisilla, auraamattomilla kävelyteillä kävelystä. Kolme kertaa kävin lumitöissä pihapiirissä.
Suru-uutinen Suomesta
Luin “uskojarukous” -keskustelupalstalta, että tänään keskiviikkona Espoon seurakuntayhtymä päätti leikata asteittain SLEYn (Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys) ja SLEF (Svenska Lutherska Evangeliförening i Finland) lähetyskannatusta.
Suomen luterilaisessa kirkossa (siis oma kirkkoni) nostaa päätään hallintofundamentalismi, jossa hallinnollisin keinoin ja rahalla yritetään väkivaltaisesti saada oma tahto läpi. Tätä on helppo käyttää sellaisia tahoja vastaan, jotka yleisen mielipiteen areenalla on jo lynkattu. Ja kansa taputtaa kun kirkko tekee niin kuin kansansuosio vaatii.
Ennustanpa, että kirkolle itselleen käy tässä kovassa pelissä huonosti.
Viesti piispoille
Itse toivoisin, että piispat käskisivät seurakuntia rauhoittumaan. Harkitsemaan lähetystyöhön liittyviä päätöksiä, pohtimaan missä lähetystehtävässä on kysymys. Miettimään kannattaako lähetysjärjestön työtä, jota on sukupolvien ajan rukouksella, rahan antamisella ja kirkon aktiivisella tuella pidetty yllä, tällä tavoin yrittää lakkauttaa. Tällaiselle piispalle nostaisin hattua (jos minulla sellainen olisi).
Kiva uutinen Saksasta
Saksan huomattavin evankelista Ulrich Parzany totesi pääsiäisenä saarnassaan, että Saksassa asuu yli kolme miljoonaa turkkilaistaustaista ihmistä. Jumala on lähettänyt nämä ihmiset Saksaan, jotta he voisivat oppia tuntemaan kristillistä uskoa. Saksassa he ovat evankeliumille vastaanottavaisempia kuin kotimaassaan.
“In einem Seminar, das sich mit „Mission zwischen Fundamentalismus, Fanatismus, Wahrheitsanspruch und Toleranz“ befasste, erinnerte Parzany daran, dass in Deutschland mehr als drei Millionen Menschen türkischer Herkunft leben. Gott habe diese Muslime geschickt, damit sie hier den christlichen Glauben kennenlernten. In Deutschland seien sie eher auf das Evangelium ansprechbar als in ihrer Heimat, so Parzany. “
Muslimit Suomessa
Ehkäpä Jumala on tuonut muslimit Suomeen juuri siitä syystä, mitä Parzany edellä totesi: jotta he voisivat kuulla evankeliumin täällä. Siinäpä teille siellä Suomessa haastetta!
Ai että miksi heidän pitäisi kuulla evankeliumi? Evankeliumi tarkoittaa hyvää uutista. Se on sanoma Jumalasta joka tuli Kristuksessa Jeesuksessa maailmaan. Jeesus kuoli ristillä syntiemme vuoksi, haudattiin ja nousi kuolleista. Hän lähti takaisin Jumalan luokse taivaaseen ja tulee sieltä tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Raamatun mukaan viimeisellä tuomiolla ihmiskunta jakaantuu kahteen ryhmään: pelastuviin ja kadotukseen joutuviin. Kuka pelastuu? Se joka maan päällisen elämänsä aikana on turvautunut ja uskonut Jeesukseen. Ja ihminen voi uskoa vain, jos hän on kuullut Jeesuksesta.
Eli muslimienkin pitää kuulla sanoma Jeesuksesta, uskoa häneen, jotta selviytyvät viimeisellä tuomilla ikuiseen elämään (tai paratiisiin kuten muslimit sanovat).
Evankeliumi on hyvä uutinen, joka vakuuttaa kaikkein heikoimmalle, syntisimmälle, epäonnistuneimmalle, onnettomimmalle, surkeimmalle ihmiselle, että usko Jeesukseen pelastaa!
Itse kuulun tähän joukkoon, joka tarvitsee Jeesusta.
Aihe: Viro, evankeliointi, kirkko | Avainsanat: EELK, misjonipäevad, Valga, Viron kirkko
Aamulla lähdimme Tallinnasta Viron etelärajalla sijaitsevaan Valgan kaupunkiin suunnittelemaan lokakuussa olevia Viron ev.lut. kirkon lähetyspäiviä (EELK Misjonipäevad). Viron kirkon lähetyskeskus järjestää vuosittain nämä lähetyspäivät yhteistyössä jonkin rovastikunnan kanssa.
Oikea diagnoosi
Valgassa luterilaisen kirkon pastori Heino Nurk totesi paranemisen alkavan oikean diagnoosin tekemisestä. Myös nyt kun suunnittelemme kirkon lähetyspäiviä. Todellinen tilanne Valgan kaupungin hengellisestä tilanteesta (Heinon mielestä) on se, että kaupungissa on vähän uskovia ja ihmisiä käy kirkossa surkean vähän. Jos emme tunnusta tätä todellista tilannetta, emme voi alkaa etsiä muutosta.
Tämä lähestymistapa puhutteli minua siksi, että joskus täällä Virossa – ja varsinkin Suomessa – ei uskalleta kohdata karua todellisuutta: uskovia on vähemmän kuin toivoisimme. Tätä tilannetta ei uskalleta tunnustaa; puhumattakaan, että kirkko heräisi lähetystehtävään oman kansansa parissa.
Ekumeniaa
Valgassa työskentely tapahtui joustavasti paikallisessa adventtikirkossa. Lähetyskeskuksesta meitä oli kolme henkilöä sekä yksi kirkon nuorisotyön keskuksesta. Valgan puolelta oli kaksi adventtipastoria, helluntaipastori, baptistipastori, katolinen isä sekä luterilaisen kirkon kanttori ja Valgan ev.lut. seurakunnan toiminnanjohtaja (tegevjuht). Kuten näet lähetyspäivät ovat ekumeeniset!
Erityisesti ilahdutti se, että iltapäivän aikana saimme alustavan ohjelmarungon tehtyä.
Seurakuntakoulu peruuntui huonon sään vuoksi!
Olin lupautunut vielä samana iltana Põlvan kaupunkiin pitämään Kasvunaika-seurakuntakoulua (yhteistyöprojekti jossa ovat mukana Lähetyskeskus, Kansan Raamattuseura ja Suomen Lähetysseura). Pääsihteerimme Kirsti Malmi lupautui ajamaan Põlvan kautta Tallinnaan – se tekisi 55 kilometriä lisää matkaa. Ajokeli oli kuitenkin niin huono, että tämä matka tuntui ikuisuudelta.
Matkalla jo ajattelin, että kukahan hullu lähtee ulos tällaisella ilmalla. Kun saavuimme Põlvaan saimme tietää, että ennen seurakuntakoulua olleessa jumalanpalveluksessa oli papin lisäksi kaksi henkilöä. Seurakuntakouluun jäisi näistä kahdesta puolet. Ja niin päätimme siirtää seurakuntakoulun aloittamista viikolla eteenpäin – ja toivottavasti myös parempaan ilmaan. Tulipan tehtyä turha koukkaus kotimatkalla.
Tulomatka Tallinnaan sujui pyryssä körötellessä. Jumalalle kiitos – pääsimme perille. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Aihe: Jumala, Kristus, kristinusko | Avainsanat: Luhamets, synti, ylösnousemus
Pääsiäissunnuntaiaamuna olimme Tarton Paavalin kirkossa. Siellä ystävät sanoivat iloiten: “Kristus on surnuist ülestõusnud!” (Kristus on noussut kuolleista!) ja siihen saimme vastata iloiten “Tõesti on ta ülestõusnud!” (Hän on noussut todella kuolleista!).
Tässä on elämäni ja uskoni perusta. Jumala on tullut Jeesuksessa maailmaan. Jeesus kuoli puolestani ristillä, kantoi syntini ja sen seuraukset. Jumala herätti Jeesuksen kolmantena päivänä kuolleista. Tämä ylösnousemus tarkoittaa muun muassa sitä, että Jumala osoitti: se mitä Jeesus on opettanut, sanonut, tehnyt sekä hänen kuolemansa on minun tahtoni mukaista toimintaa. Ja koska kuolema on kristillisen opetuksen mukaan synnin seuraus, oli luonnollista, että synnitön Jeesus nousee kuolleista ylös.
Pääsiäiskirkossa lääninrovasti Joel Luhamets totesi saarnassaan, että jos ihminen ei usko Jumalaan eikä Jeesuksen ylösnousemukseen, ongelma ei ole todistusaineistossa tai sen puutteessa. Ongelma on ihmisen synnissä. Syntinen ihminen [niitähän me kaikki olemme] ei halua tulla Jumalan valkeuteen; hän ei halua, että Jumala olisi olemassa. Siksi hän tekee itselleen maailmankatsomuksen ja vakuuttaa, että Jumalaa ei voi olla eikä Kristus voinut nousta kuolleista. Samaan aikaan nämä molemmat ovat miljoonille ihmisille suurin ilonaihe! Miksi toinen juoksee Jumalaa pakoon ja toinen ikävöi hänen luokseen!?
Muita ilonaiheita viime päiviltä:
- auton rekisteröinti Viroon onnistui alle puolessa tunnissa ja maksoi noin sata euroa! (ei mitään veroja, rekisterikilvet sisältyi hintaan). Kyllä täällä Virossa asiat hoituu helposti.
- Näimme kahden päivän matkalla Tarttoon paljon vanhoja ystäviämme.
- Lähetyskeskuksen työntekijät kävivät tänään tupaantuliaisissa.
- Sain syntymäpäivälahjoja!
Hyvää kevään jatkoa sinullekin!
Kävelin tänään työmatkoja Tallinnassa. Matkan varrelle osui myös kirjakauppa, johon kävin tutustumassa. Myös uskonto-osastolla oli paljon hyviä kristillisiä kirjoja. Kiinnitin huomiota myös hienoon uuteen vironkieliseen Koraaniin. En kuitenkaan ostanut. Sen sijaan poimin hyllystä kirjan, joka kertoo islamista Virossa. Ja toisen kirjan, jossa muuten ei ollut hintaa näkyvillä, joka kertoi Muhammedista. Ajattelin, että ehkä tämä on nyt se kirja, josta aiemminkin olen maininnut, ja jota jaetaan ilmaiseksi. Kassalla selviää, ajattelin.
Kirjakaupassa oli kaksi kassaa. Minä maksoin toisella kassalla islam ja Muhammed kirjojani (Muhammed oli ilmainen!). Samaan aikaan toisella kassalla oli nuori virolainen nainen lapsensa kanssa. Ihmettelin vähän, että naisella oli talvinen huivi pään yllä. Sitten kun näin, että nainen on ostamassa vironkielistä Koraania tajusin, että huivi kertoo hänen olevan muslimi.
Siinä me olimme kassalla islam-aiheisten kirjojemme kanssa. Kassalla varmaan ihmeteltiin, että kyllä islam-kirjallisuus menee hyvin kaupaksi! Niin näyttää menevän – itse aioin lukea ostamani kirjat ja kommentoida niitä toivottavasti pian täällä.
En muuten osta islam-kirjoja siksi, että haluaisin kääntyä muslimiksi. Haluan oppia tuntemaan, miksi monet ovat muslimeja, mitä he uskovat ja miten he ajattelevat kristityistä.
Minä uskon, että Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa ja Jeesuksessa Kristuksessa. Islam ei ole tie Jumalan luokse. Sillä teitä on vain yksi.
Jeesus sanoi: “Minä olen tie ja totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luokse muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6).
Aihe: Kristus, kristinusko | Avainsanat: Jeesus, pääsiäinen, pitkäperjantai, ylösnousemus
Eli saimme takaisin automme, joka meni rikki joulukuun lopulla muuttomatkallamme Saksasta Viroon!
Auto tuotiin tammikuussa trailerirekalla Tarttoon. Autonasentaja löysi nopeasti männästä reiän ja päätti tilata vastaavan ehjän kapineen Saksasta. Aikaa kului tähänkin noin kuukausi! Nyt Fordimme toimii taas moiteettomasti – pitäisi käydä pikapuoliin rekisteröimässä se Viron rekisteriin. Se on onneksi halpa ja helppo homma.
Töissäkin kävin (vaikka päätimmekin, että sijoitamme pitämättömiä vapaapäiviä tällä viikolle) sillä uuteen työhöni Lähetyskeskuksen johtajana liittyy monenlaista hallinnollista puuhaa. Tänään piti tilata notaarilta aika, jotta pääsen antamaan hänelle näytteen allekirjoituksestani. Sitten minulla on notaarilla vahvistettu allekirjoitusnäyte! Sillä pääsen taas ajamaan muita asioita.
Hiljainen viikko alkoi. Rehellisesti sanottuna, se ei ainakaan vielä vaikuta kovin hiljaiselta. Tunteet eivät ole kovin pääsiäismäisiä; eikä kyllä pitkäperjantaimaisiakaan. Ihan tavallisen arkisia. Mutta onneksi pitkäperjantai ja pääsiäinen muistuttavat meille tunteistamme riippumatta, mitä Jumala on puolestamme tehnyt!
Tulee juhla-aika, joka on pelkkää lahjaa! Juhla-aika joka muistuttaa tuosta lahjasta. Lahjasta, joka vie ikuiseen elämään. Jeesus on kuollut puolestamme ja noussut kolmantena päivänä kuolleista!
Aihe: Viro, evankeliointi, kirkko, kristinusko, usko | Avainsanat: alfa, alfa-kurssi, alpha, Evangeelne Allianss, evankelinen allianssi, palvehommikusöök
Vietin koko lauantaipäivän Alfa-kurssin koulutuspäivässä Tallinnan helluntaikirkon tiloissa. Päivä oli Viron evankelisen allianssin vuositapahtuma. Vuosittain on aina uusi aihe, nyt aiheena oli siis Alfa.
Evankelisen allianssin vuosikokous
Aamu alkoi yhdeksältä Eesti Evangeelse Allianss´i (=EEA) vuosikokouksella, johon minäkin jäsenenä osallistuin. EEA hallituksen presidentti Meego Remmel johti kokousta, pääsihteeri Heigo Ritsbek kertoi viime vuoden toiminnasta ja Indrek Luide esitteli viime vuoden tilinpäätöksen. Lisäksi Janek Pallase esitteli evankelioimistyötä ja Triin Rait rukousaamiaistyötä.
Erityisen iloisena asiana mainittiin tammikuussa vietettävän ekumeenisen rukousviikon leviäminen useille paikkakunnille sekä rukousaamiaisten (palvehommikusöök) yleistyminen. Virossa näihin rukousaamiaisiin ovat osallistuneet mm. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, europarlamentikkoja, paikallisen eduskunnan eli Riigikogun jäseniä, maaherroja ja muita silmäätekeviä. Rukousaamiaisilla on tärkeä merkitys ei vain hengellisen sanoman esille pitämiseen vaan myös osoittamaan, että kristityt haluavat maalleen parasta. Ja haluavat rukoilla politiikkojen puolesta heidän vaikeassa tehtävässään.
Alfa päivästä
Päivän aikana useat puhujat toivat terveisiä Lontoosta, jossa olivat käyneet Holy Trinity Brompton(HTB) –seurakunnassa. Useat ihmiset kertoivat, että he ovat tulleet uskoon Alfa-kurssin kautta. Päivän aikana noin 90 osallistujaa saivat varmaankin aikamoisen Alfa-tartunnan.
Kenno Leier saarnasi loppujumalanpalveluksessa. Hän korosti seurakunnan tärkeyttä Jumalan valtakunnan eteenpäin menemisessä. Hän toi esille sanat, jotka Bill Hybels sanoi eräässä konferenssissa Göteborgissa:
„Tässä maailmassa ei ole mitään kauniimpaa kuin paikallisseurakunta, kun se toimii oikein.“
Kenno muutti kymmenisen vuotta sitten Virosta Espooseen ja aloitti siellä pienen ryhmän kanssa uuden seurakunnan, johon kuuluu nykyisin noin 200 ihmistä. Ja suurin osa heistä on tullut seurakuntaan Alfa-kurssin kautta!
Kenno muistutti myös Suomen yhdestä suuresta ongelmasta: yksinäisyydestä. Kaupungeissa ihmiset, eivät edes naapurit, tunne enää toisiaan. Tässä on suuri mahdollisuus seurakunnalle. Ihmiset tarvitsevat yhteyttä toisiinsa, paikkaa, jossa heitä kuunnellaan ja rakastetaan. Ongelma on se, että seurakunnat ovat muuttuneet liian kokouskeskeisiksi. Nyt olisi aika rakentaa yhteyttä ihmisten kesken.
EELK Misjonikeskus (Viron ev.lut. kirkon lähetyskeskus) ja Alfa
Olemme jonkin verran pohtineet, voisiko Alfa-kurssi olla eräs mahdollisuus seurakuntien evankelioimistoiminnan kehittämiseen Virossa. Luulen, että voi. Alfa-konsepti on hyvä: ruokaa, yhteyttä ja kristinuskon perusasioiden esittelyä.
Toki tulee ottaa huomioon myös kritiikki, mitä Alfa-kurssia kohtaan on esitetty. Myös tätä kritiikkiä tulee kuunnella – ja arvioida onko se oikeutettua. Alfan kritiikkiä löytyy mm. näistä linkeistä:
- Kristityn foorumi
- http://uskojarukous.net/phpBB2/viewtopic.php?t=1833&postdays=0&postorder=asc&start=0″>
- (kopio ja liitä yllä oleva linkki selaimeesi…)
Enemmän tietoa Alfa-kurssista löytyy täältä
-suomeksi: http://www.alfakurssi.fi/
-viroksi: http://www.alfa.ee
-englanniksi: http://alpha.org/
Jotkut kyselevät jatkuvasti, miksi kristityillä on muslimimaissa vaikeaa? Miksi kirkkoja ei saa rakentaa? Miksi kristityt menettävät työpaikkansa? Miksi perhe ja yhteiskunta hylkää heidät? Kristityksi kääntyneet myös tapetaan.
Hyviä uutisia Qatarista
Kuluneen viikon yksi positiivinen uutinen oli se, että Qatarissa avataan 1400-vuoden tauon jälkeen kristillinen kirkko. Kiitoksia Qatarin muslimijohtajille tästä! Monien muslimien vastustuksesta huolimatta teette tämän historiallisen teon ja annatte kristittyjen kokoontua kirkossa.
Arkkipiispa Paulos Faraj Rahho tapettiin
Sen sijaan uutiset kertovat myös surullisesta todellisuudesta monissa muslimimaissa. Irakissa tapettiin Kaldean katolisen kirkon arkkipiispa Paulos Faraj Rahho on löydetty kuolleena Irakin Mosulin kaupungin läheltä. Hänet kidnapattiin pari viikkoa aikaisemmin hänen poistuttuaan kirkosta Mosulin lähellä 29. helmikuuta.
Pekka Simojoki ja huoli uskonnonvapauden puutteesta
Pekka Simojoki kertoo uusimmassa Uusi Tie – lehdessä kristittyjen vähemmistöjen huonosta kohtelusta useissa maissa. Se on Simojoen mielestä „yksi vaietuimmista ihmisoikeusrikkomuksista.“
Simojoen kolumnissa mainitaan mm.:
- “Tiesitkö, että ehkä noin 200 miljoonaa kristittyä elää tänä päivänä jatkuvasti vainojen ja sorron pelossa ja että joka vuosi kuolee ehkä jopa satoja tuhansia kristittyjä uskonsa vuoksi?
- Oletko kuullut, kuinka viime jouluna Intian Orissassa poltettiin 95 kirkkoa ja 730 kristittyä kotia?
- Jäikö mieleesi, kun reilu vuosi sitten Nigeriassa poltettiin 57 kirkkoa ja tapettiin 65 kristittyä?
- Tiesitkö, että esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja Iranissa kääntymisestä muslimista kristityksi voi saada jopa kuolemantuomion?
- Entä onko tuttua, että Pohjois-Koreassa on jopa 70.000 kristittyä vankilassa tai että Kiinan viranomaiset käyttivät viime vuonna hulppeat 53 miljoonaa euroa maanalaisten seurakuntien vainoamiseen?
- Tiesitkö, että tämä kaikki on vasta jäävuoren huippua?”
Simojoki toteaa:
“On se vaan kummallista, että muslimimaailma raivoaa muutaman hassun tanskalaisen pilapiirroksen takia, mutta ‘kristitty’ länsi vaikenee, vaikka mitä tapahtuisi. Sattuiko kukaan näkemään yhtään mielenosoitusta, joukkokokousta tai edes virallista tuomiota, kun Turkin Malatyassa vuosi sitten joukko nuoria muslimimiehiä kidutti veitsin kolme kristittyä kuoliaiksi? Hyvä, kun uutinen lehdissä edes muutaman rivin sai.“
Simojoki näkee mihin tämä meidän välinpitämättömyys saattaa johtaa:
„Jos me täällä hyvinvoinnin keskellä vaikenemme, kun kolmannen maailman kristittyjä vainotaan, kuka heitä puolustaa? Jonain päivänä me voimme olla samassa tilanteessa.“
Rukoilkaa jatkuvasti vainottujen kristittyjen puolesta! Ja älkää vaietko heidän tilanteestaan!
“Suomessa on vain yksi pätevä islamin opettaja”, kirjoittaa Hesarin verkkolehti. Tämä pätevä kaveri on senegalilaissyntyinen Cheikh Danfa. Opettajalla on viikon aikana kierrettävänä 17 koulua ja lukiota. Hän toteaa: “Pahimmillaan kouluja on ollut 27. Siihen tarvittiin auton sijaan jo raketti”.
Jo pari vuotta sitten islamin opiskelijoita Helsingin seudulla oli enemmän kuin ortodoksisen uskonnon opiskelijoita. Ja islam kasvaa kovaa vauhtia.
Islam on tullut Suomeen jäädäkseen. Ja islam uskonto, joka haastaa kristityt miettimään omaa uskoaan. Islam pitää (ainakin nykyistä) kristinuskoa väärennöksenä (varsinkin se paha Paavali väärensi alkuperäisen evankeliumin! Näin muslimit usein väittävät.) Islam väittää olevansa Jumala viimeisin ilmoitus ihmiskunnalle.
Mutta islam ei ole vain uskonto. Siihen liittyy olennaisesti tietty yhteiskuntajärjestelmä sekä laki, joka koskee jokapäiväistä elämää. Ja jonka mukaan elämistä tarkkaillaan tiiviisti eikä rangaistuksissakaan lepsuilla.
Islamin haasteeseen tulee vastata. Kirkon pitää ottaa selvää islamin ja kristinuskon yhteisistä piirteistä ja eroista. Kristinuskon pitää lähteä tähän kohtaamiseen selvästi omasta identiteetistään. Vakaumuksesta, että Jumala on tullut maailmaan Jeesuksessa Kristuksessa, joka kuoli puolestamme, myös muslimien puolesta, ja että uskomalla Kristukseen saamme ikuisen elämän.
Kristillisen kirkon tulee myös rohkeasti puolustaa uskoaan, ja osoittaa, että useat muslimien väitteet kristinuskoa vastaan ovat kestämättömiä.
Jotta tällaista työtä voitaisiin tehdä, kristittyjen olisi perustettava instituutteja, jotka tutkivat islamia ja kristinuskoa. Kaikkea ei tarvitse perustaa alusta asti – kirkollamme on ainakin yksi tällainen instituutti olemassa: ELRIM - Evangelisch-luterischen Religioninstitut Mannheim. Tämä Kansanlähetyksen perustama instituutti tutkii islamin ja kristittyjen suhteita missionaarisesta näkökulmasta. Teologian tohtori Martti Vaahtoranta on ollut ELRIMin huomattavin vaikuttaja.
Islam kasvaa, varsinkin maastamuuton ja muslimien suurien perhekokojen vuoksi maassamme. Joissakin kaupunkiseuduilla muslimeja alkaa olla enemmän kuin ortodokseja!
Miten muslimeihin on suhtauduttava? Rakastettava heitä. Huolehdittava heistä. Ja rakkauteen kuuluu myös se, että osoitamme heille, miten Jumalan oppii tuntemaan: vain Jeesuksen Kristuksen kautta. Ketään ei voi pakottaa uskomaan. Sanoohan Koraanikin, että uskonnossa ei ole pakkoa. Mutta Jumalan (arabiaksi Allah) antama tehtävä meille kristityille, on viedä pelastava sanoma Jeesuksesta myös muslimeille. Raamatun ilmoituksen perusteella he eivät voi muuten pelastua.
Siunatkoon Jumala Suomessa asuvia muslimeja, ja antakoon heille vierelle ihmisiä, jotka voisivat kertoa heille Jumalan suurista teoista Jeesuksessa.
Aihe: Viro, evankeliointi, kirkko, luterilainen, lähetyssaarnaaja, lähetystyö
Matkustin aamulla Paideen noin 90 kilometrin päähän Tallinnasta yhdessä virolaisten työtovereiden kanssa lähetyskeskuksesta sekä suomalaisten lähettikolleegojen kanssa.
Matkan tarkoituksena oli suunnitella heinäkuussa järjestettävää “Nelja tuule ristirännak” -evankelioimistapahtumaa. Tämä “neljän tuulen ristivaellus” on uusi evankelioimisprojektimme, jossa neljä eri ryhmää lähtee heinäkuun alussa eri suunnista kohti Viron “sydäntä” Paidea. Matkan aikana vieraillaan kylissä ja paikkakunnissa, joissa ei ole minkäänlaista kristillistä toimintaa. Näin pyrimme auttamaan paikallisia seurakuntia.
Loppuhuipennus on Paiden kaupungissa. Paidessa on noin 9500 asukasta. Näistä suurimman eli luterilaisen kirkon kirkollisveronsa maksavia jäseniä oli viime vuoden lopulla 133. Kaiken kaikkiaan jäseniä on 255. Tällainen on varsin realistinen kuva viron kristillisyyden tilasta. Luterilainen kirkko on jäsenmäärältään enemmän Suomen vapaakirkkojen luokkaa.
Kokouksesta jäi innostunut tunne. Itse harmittelin sitä, että “pitää” olla samaan aikaan Suomen ev.lut. Kansanlähetyksen Kansanlähetyspäivillä Kajaanissa.
Kumpaan sinä tulet? Paideen vai Kajaaniin? Jos tulet Kajaaniin niin nähdään siellä.